Runoilijamme virittivät lyyrynsä laulajatarta ylistääkseen. Berndtson omisti hänelle ylevän runon "Laulun voima" ja jumaluusopin professori B. O. Lille toivotti häntä takasin tulemaan Suomeen lämpöisillä runoilla, jotka päättyivät säkeisiin:

Vaikk' kuluis vuotta kymmenen
Me sua ootamme!

Mutta hän ei valitettavasti palannut koskaan.

Muista taiteilijoista, jotka meitä 1840-luvulla opettivat ihailemaan säveltaidetta, mainitsen ainoastaan muutamia nimiä. Ensi siassa kumminkin etevän belgialaisen viulunsoittajan Jules Ghyn, joka saapui tänne kesällä 1843 ja täällä myöskin meni naimisiin (neiti Wulffertin, kaupungin sotilaspäällikön tyttären kanssa); mainittuna vuonna ja sitä seuraavina vuosina saatiin siis kuulla hänen soittoaan useissa konserteissa; mutta sittemmin hän tuli mielisairaaksi ja kuoli Pietarissa 1848. Hänen jälkeensä esiintyi täällä useita ensi luokan viulunsoittajia: Miska Hauser, tsekkiläinen syntyjään, esiintyi joulukuussa 1844, ja nuo molemmat laajalti kuulut taiteilijat: H. V. Ernst (1847) ja Henri Vieuxtemps (1849). Näiden arvoinen oli melkein belgialainen sellonsoittaja Francois Servais (1845): nerokas nuori pianonsoittaja Sophie Bohrer, joka antoi neljä konserttia perättäin 1848; sekä laulajattaret nti Fink-Lohr (1842, 44 ja 45) ja rva Henriette Nissen-Salomon, joka kävi täällä syksyllä 1850. Vielä voidaan luetella seuraavat: sellonsoittaja C. Schubert (1841 ja 1850). Gip. Bomberg (1842 ja 1847) ja tunnettu tanskalainen Chr. Kellermann (1850); sellonsoittajat Prospero di Manara (1849), Parys (1849) ja O. v. Köningslöw (1850): pianonsoittajat J. Promberger (1842 ja 1847), E. Meyer (1844), Anna Römer (1845), Carl Rongsted (1845-46), C. Achenbach (1846), Aug. Mahler (1846); laulajattaret neidet Bervald (1842), Math. Gelhaar (1843 ja 1845), Henr. Möller (1845), rouva Lelorrain (1848), rouva Maria Vollmer (1849); laulajat Ricciardi (1842 ja 1847), Jul. Günther (1845) ja Giordani (1850): harpunsoittaja Pratté (1843 ja 1850); urkujensoittaja G. Günther (1841, 1844) — jättäen mainitsematta joukon vaatimattomampia konsertinantajia.

Kotimaiset konserttitaiteilijat olivat harvinaisia. Kumminkin saatiin tuota aikoinaan kuuluisata laulajatarta Johanna v. Schoulzia vielä v. 1841 kuulla parissa konsertissa; vieläpä 1849 rouva Brandinakin. Myöskin Betty Boije, joka sittemmin siirtyi Tukholmaan oopperalaulajattareksi ja meni naimisiin Isidor Dannströmin kanssa, antoi täällä vuosina 1847-50 joukon konsertteja. Edellämainittu Aug. Tavaststjerna, jonka kaunista ääntä jo kauan oli ihailtu, rupesi 40-luvun lopulla, luovuttuaan soturinvirasta, silloin tällöin antamaan konsertteja. Ja kotimaisten joukkoon lienee sitäpaitsi luettava saksalainen Conr. Greve, joka kauan oli soittotaidetta harjoittanut Turussa ja antanut vuosina 1846-50 Helsingissä joukon konsertteja, johtaen itse orkesterissa omia sävellyksiään.

Säveltäjiä oli Suomessa vielä vähemmän kuin esittäviä taiteilijoita. Paitsi mitä Pacius ja tänne koteutunut saksalainen Greve esittivät, ei suomalaista sävelkirjallisuutta koko vuosikymmenen kuluessa esiintynyt; muuta, kuin Goethen ballaadi "Elvköning", jonka Aug. Engelberg 1841 oli säveltänyt (hän oli maailman murjoma maisteri, joka sitten v. 1850 hukkui Aurajokeen); F. A. Ehrströmin 1846 julkaisema "Neliäänisiä lauluja", joiden joukossa oli "Lähteellä", "Joutsen" ja muutamia muita jo paljo ennen tunnettuja lauluja: sekä pari vihkoa Axel Gabr. Ingeliuksen lauluja pianolle ja samanlainen vihko Carl Collanilta, — nämä molemmat miehet esiintyivät vuosina 1846 ja 47 ensi kerran säveltäjinä. Siinä oli kaikki.

Kuvaamataiteille koitti parempi aika, kun Taideyhdistys perustettiin. Jo enemmän kuin kymmenen vuoden kuluessa oli tehty useita, milloin hämärämpiä, milloin tarkkapiirteisempiä ehdotuksia tällaisen seuran perustamisesta ja tammik. 27 p. 1846 se vihdoin syntyi. Silloin pidettiin, salaneuvos C. Walleenin ollessa puheenjohtajana, ensimmäinen kokous yliopistolla, säännöt hyväksyttiin ja osakkeita ruvettiin keräämään. Varsinainen perustava kokous pidettiin puoltatoista kuukautta myöhemmin suuriruhtinas Aleksander Aleksandrovitsin (sittemmin Aleksanteri III:nen), ensimmäisenä syntymäpäivänä, maalisk. 10 p:nä, joka päivä sitten määrättiin yhdistyksen vuosipäiväksi. Yhdistyksen johtokuntaan valittiin tuossa tilaisuudessa puheenjohtajaksi salaneuvos Walleen sekä jäseniksi professorit 1. Ilmoni ja J. J. Nervander, konsuli H. Borgström (rahastonhoitaja) ja insinööri M. v. Wright, Nimeksi pantiin pian "Suomen taideyhdistys", — ensiksi oli ajateltu nimeä "Taideyhdistys Helsingissä".

Vähää ennen Taideyhdistyksen syntymistä oli kumminkin maassamme tapahtunut ja tehty yhtä ja toista, joka oli omiaan herättämään taideharrastusta Suomessa. Lokakuulla 1845 oli yliopiston piirustussalissa ollut järjestettynä Helsingin ensimmäinen taidenäyttely. Tässä näyttelyssä olivat näytteillä olleet nuo edellämainitut, ylioppilaskunnan kootuilla varoilla ostamat kipsiset veistokuvat sekä erinäisiä piirustussaliin kuuluvia kipsikuvia ynnä 11 vanhempaa ulkomaalaista öljymaalausta, joita eräs belgialainen kauppamatkustaja oli tänne myötäviksi tuonut. Eikä tuo pieni näyttely ollut tarkotettua vaikutusta tekemättä; se oli herättänyt varsin yleistä harrastusta. Samassa kuussa oli Rob. Wilh. Ekman, oleskeltuaan monta vuotta ulkomailla, saapunut Turussa käymään, tuoden mukanaan m.m. erään kotimaista aihetta, kohtausta "Hirvenhiihtäjistä", esittävän taulun. Ja hänet vastaanotettiin siellä niin lämpösesti, että hän sitten jäikin koko loppuijäkseen Turkuun, luoden siellä atelierissään vielä paljo teoksia. Tämän taiteilijan vaikutuksesta oltiin jo Turussa aikeessa perustaa erityinen taideyhdistys, vaikka tästä tuumasta sitten, kun Helsingin taideyhdistys syntyi, luovuttiin ja Turun yhdistys liittyi haaraosastona siihen. Myöskin yliopisto oli samana syksynä tehnyt jotakin edistääkseen kaunotaiteita: se oli piirustussaliinsa ostanut joukon satunnaisesti kaupan olevia vanhempia tauluja, niiden joukossa kuusi suomalaisen maalarin Lauraeuksen taulua.

Mitä nämä valmistavat herätykset lienevät vaikuttaneet, sitä on nyt vaikea sanoa, mutta varmaa on, että kun Taideyhdistys maalisk. 10 p:nä 1847 vietti ensimmäistä vuosipäiväänsä ja avasi ensimmäisen näyttelynsä, niin oli jo 460 osaketta merkitty. Loistavasti senvuoksi tätä vuosipäivää voitiin viettää. Puheenjohtaja Walleen oli mahtava mies ja ymmärsi vetää hommiaan julkisuuteen. Hänen välityksellään oli seuran suojelijaksi saatu suuriruhtinas Aleksander, ja kun vuosipäivä vietettiin hänen syntymäpäivänään, oli se vietettävä niin, kuin tapa oli viettää keisarillisia juhlapäiviä. Kokoukseen, joka pidettiin Heidenstrauchin talossa Kauppatorin varrella, tuli jäsenten saapua juhlapuvussa, univormuissa, tähdet ja nauhat rinnalla, ja suurenmoisissa päivällisissä, jotka senjälkeen pidettiin Seurahuoneen suuressa salissa, juotiin useita alamaisia maljoja, olipa Berndtson tilaisuutta varten sepittänyt korkealle suojelijalle runotkin.

Näyttely, jonka Taideyhdistys silloin ensi kerran oli järjestänyt, oli odottamattoman rikas. Luettelossa mainittiin 94 öljytaulua, niistä 52 kotimaista ja 42 ulkomaista, jälkimmäiset suurimmaksi osaksi yhdistyksen puheenjohtajan, salaneuvos Walleenin omia. Yhdistyksen tarkoitus oli vaikuttaa taideaistin kehittämiseksi arpomalla taideteoksia — pysyvän taidenäyttelyn perustamisesta ei ollut kysymystäkään — ja tätä arpomista varten oli ostettu tauluja Ekmannilta. Magnus ja Ferd. v. Wrightiltä (joka pari vuotta sitten oli palannut kotiin Ruotsista). E. J. Löfgreniltä, J. E. Lindhiltä ja Edla Janssonilta (sittemmin rva Blommér). Kotimaisia taiteilijoita ja taiteilijattaria oli sitäpaitse näyttelyssä edustettuina: Lauraeus, Finnberg, Math. Rotkirch, Wilh. v. Wright, B. A. Godenhjelm, L. Forsten y.m. Nämä suomalaiset taiteilijat olivat meidän yleisölle siihen asti olleet yhtä oudot kuin ulkomaiset: Ekmannilta tosin oli täällä edellisenä vuonna ollut joitakuita tauluja näytteellä, mutta harvat olivat muiden taiteilijain teoksia nähneet. Nyt niitä sai nähdä kuka tahtoi ja samalla jokainen käsitti, että maalaustaide Suomessa ei ole mahdoton. Kuvanveistoksia ei sitävastoin tässä näyttelyssä ollut ensinkään; sitä taidetta saatiin maassamme vielä vuosikymmenen odottaa.