Tällä kertaa oli ehkä yliopistolla todellakin syytä vapista. Mutta pahin ukkospilvi meni toki onnella ohi.
Snellman tiesi itse, yhtähyvin kuin muut, odottaa, miten professorikysymys ratkaistaisiin. Jo ennenkuin ratkaisu tuli oli hän, muutamain ruotsinmaalaisten ystäväinsä kehotuksesta, hakenut auki olevaa professorinvirkaa Upsalassa, mutta sen hakemuksensa hän kumminkin pian — samalla tavalla kuin syksyllä 1845, jolloin hän oli hakeutunut filosofian professoriksi Lundiin — isänmaallisesta velvollisuudentunnosta peruutti. Kuopiossa kävi hänelle kumminkin ilma liian ahtaaksi; taloudellisetkin syyt pakottivat häntä hakemaan toisenlaista toiminta-alaa. Hän rupesi ajattelemaan "jotakin porvarillista ammattia"; hyvät ystävät, konsuli H. Borgström etunenässä, kannattivat häntä tässä aikeessa lämpösesti. Ensiksi aijottiin Helsinkiin perustaa kauppaopisto, jonka johtajaksi Snellmania ajateltiin: mutta tästä aikeesta luovuttiin marraskuussa 1849 ilmestyneen, nähtävästi erityisesti tätä tapausta varten laaditun määräyksen takia, joka kielsi yksityisiä perustamasta uusia kouluja ilman kenraalikuvernöörin lupaa. Sitten tuumittiin valmistaa Snellmanille paikka uudessa eteläsuomalaisessa merivakuutusyhdistyksessä, mutta siitäkin tuumasta oli luovuttava. Sillävälin Snellman kumminkin erosi rehtorinvirastaan Kuopiosta lokakuussa 1849 ja muutti saman vuoden viime päivinä Helsinkiin, jossa hän vastaanotti ystävänsä Borgströmin hänelle tarjoaman konttoripaikan. Tässä paikassa pysyi hän sitten, samalla hoitaen muitakin afääritoimia, kuten vakuutusyhtiö Northern'in agenttuuria y.m., siihen saakka, kunnes uusi aika Aleksanteri II:sen mukana alkoi. Litteraturbladetin toimittamisen jätti hän vuodesta 1850 Elmgrenille ja ryhtyi siihen taas vasta 1855.
* * * * *
Tahdon nyt yhteen kimppuun kerätä 1840-luvun jälkimmäiseltä puoliskolta toimenpiteitä, jotka sangen valaisevasti kuvaavat sen ajan luonnetta.
Vuoden 1846 kirjelmästä sensorien läänien pääkaupungeissa, paitsi Helsingissä, asettamisesta kuvernöörien tarkastuksen alaisiksi olen jo maininnut. Samanlainen toimi annettiin seuraavana vuonna Porvoossa sikäläiselle piispalle.
Olen niinikään maininnut v:n 1847 julistuksesta, jonka kautta oikeus antaa lupia uusille lehdille sekä kieltää toimessa olevia ilmestymästä siirrettiin senaatista kenraalikuvernöörille.
Maalisk. 20 p. 1848 ilmestyi julistus, joka kielsi Suomen alamaisia, poikkeuksetta, kuulumasta salaisiin seuroihin, olivatpa minkä nimellisiä tahansa.
V. 1849 määräsi heinäk. 4 p:nä annettu julistus "yksityisistä seuroista jo yhdistyksistä Suomessa": 1) että yksityisiä seuroja tai yhdistyksiä, tieteellisiä, kirjallisia, taloudellisia, hyväätekeviä tai muita tarkoituksia varten, olivatpa minkä nimellisiä tahansa, — kauppayhtiöt, joihin kuuluu ainoastaan muutamia henkilöitä, ainoana poikkeuksena — ei saisi perustaa ilman H. K. M:nsa antamaa lupaa: 2) että yksityisten henkilöjen toimeenpanemia rahankeräyksiä, lukuunottamatta sellaisia, jotka tarkoittavat jonkun yksityisen ihmisen auttamista, yhtävähän kuin kirjatilauksia y.m., elleivät ne koskeneet jotakin luvansaanutta kirjaa tai aikakauslehteä, ei saisi tapahtua muuten kuin kenraalikuvernöörin erityisesti antaman luvan nojalla: ja 3) että niiden seurain, joita oli olemassa ilman keisarin vahvistusta, tuli ennen v:n 1849 loppua jättää sääntönsä hallituksen vahvistettaviksi, — muuten ne v:n 1850 alusta suljettaisiin.
Samana vuonna 1849, marrask. 26 pnä, määrättiin eräässä julistuksessa, että yksityiset eivät saisi Suomessa perustaa mitään uusia kouluja ilman kenraalikuvernöörin lupaa; ennenkuin se komitea, joka oli asetettu yliopiston sääntöjä tarkastamaan, "jotta ne saataisiin yhdenmukaisiksi alempia oppilaitoksia koskevain säädösten kanssa", oli tehnyt sellaisia ehdotuksia, joita tarvittiin yksityiskoulujen, saattamiseksi hallituksen "hoitavan ja hyväätekevän tarkastuksen alaisiksi".
Mainittu komitea oli toukokuussa samana vuonna asetettu yliopiston sääntöjä tarkastamaan. Sillä oli, kuten jo alusta tiedettiin, ohjelmassaan muitakin tärkeitä toimia, kuten: filosoofisen tiedekunnan erottaminen yliopistosta, osakuntalaitoksen hävittäminen, kurinpitosäädösten uusiminen j.n.e. Komitean puheenjohtajaksi oli valittu Viipurin hovioikeuden presidentti kreivi C. G. Mannerheim ja jäseniksi varakansleri Nordenstam, rehtori Rein, rovasti, sittemmin arkkipiispa Bergenheim, professori Laurell ja silloinen hovioikeuden asessori J. E. Bergbom. Komitean työn tulokset esiintyivät uusissa asetuksissa, jotka ilmestyivät vasta 1853.