* * * * *
Jos olot muuten olivat painostavia, niin tunsin ainakin minä, maisterinvihkiäisten jälkeen, itseni vapaaksi tutkintopuuhista astuakseni elämän toimintaan.
Promotsioonijuhlat (ne pidettiin nyt ensi kerran ruotsiksi) ja niiden jälkijuhlat olivat minulle, samoinkuin kaikille uusille maistereille, olleet erinomaisen hauskat. Kohta juhlan jälkeen lähtivät nuoret, niinkuin tavallisesti, eri tahoille — lepäämään laakereillaan. Pari lähintä promotsiooniystävääni, Karl Collan, Kasimir Palmroth ja minä teimme pienen huvimatkan Turkuun; lähdimme juhannusaattona matkalle. Mainitsen tämän matkan, jota kesti kaksi viikkoa ja jonka ajan melkein yhtämittaa leikkiä laskien vietimme, ainoastaan muistoni todistuksena siitä, että vaikka aika olikin "kamala", mielet eivät siltä olleet tuoreuttaan menettäneet, Vaan lienevät jotkut salakavalat basillit, (joista ei kumminkaan siihen aikaan tietty mitään), vaanineet meitä Ruissalon puistossa taikka muualla, sillä kohta Helsinkiin palattuamme meistä kaksi matkatoverusta, nimittäin Palmroth ja minä, jouduimme yhteen aikaan lavantautiin ("Ruissalon kuumeeseen", joksi me tautia kutsuimme), joka tauti ei meille kummallekaan toki käynyt kovin vaikeaksi.
Tämä tauti kumminkin häiritsi laatimaani opinto- ja elämän ohjelmaa. Aikomukseni oli näet ollut, heti tutkinnon suoritettuani, lähteä Tanskaan ja Norjaan tutustumaan näiden maiden valtiollisiin ja kirjallisiin oloihin. Lavantaudista äsken parantuneena arvelin kumminkin parhaaksi pysyä ensi talven kotona ja lykätä aijotun matkani seuraavaan vuoteen. Aluksi käytin syksyn kuluessa aikani kirjoittaakseni m.m. pari sanomalehtikirjoitusta: Morgonbladettiin koko ankaran arvostelun eräästä äsken ilmestyneestä Suomen historiasta, jonka johdosta jouduin väittelyyn Litteraturbladetin toimittajan, ystäväni Elmgrenin kanssa. Vähää myöhemmin nousi muutamain ystäväini ja minun välillä kysymys yhtiön muodostamisesta Morgonbladetin haltuunottamista varten; vaan tämä tuuma kaikeksi onneksi raukesi.
Nuorten mieliä jännittivät muuten sinä syksynä liian paljo yliopiston sisälliset olot. "Nordestamin hirmuvalta" kävi yhä tukalammaksi. Jo keväällä 1850 esim. oli varakansleri, niiden säännönmuutosten johdosta, joita kesäk. 4 p. 1849 ilmestyneen julistuksen mukaisesti oli tehtävä Akateemisen lukuyhdistyksen sääntöihin, ruvennut sekaantumaan tämän yhdistyksen puhtaasti kirjallisiinkin toimiin. Niin vaati hän yksityisesti senssoroitaviksi lentokirjoja, joita oli ilmoitettu yhdistyksen ostaneen (Fryxellin ja Geijerin kirjoitukset ylimysten tuomitsemisesta Ruotsin historiassa) sekä määräsi, että yhdistyksen puheenjohtajan pitäisi joka kerta erikseen pyytää lupaa varakanslerilta luentojen pitämiseen yhdistyksessä.
Mutta vasta syksypuoleen samana vuonna rupesi, niin voisi sanoa, aika täyttymään. Elok. 10 p. 1850 lähetettiin näet kanslerinvirastosta yliopiston konsistoriolie tärkeä ja perinpohjainen kirje "niistä toimenpiteistä, joihin oli ryhdyttävä kurinpidon helpottamiseksi yliopistossa". Ilmoitettiin, että nämä toimenpiteet olivat varakanslerin ehdottamat, ja muutoksilla, joita niihin kreivi Armfelt suullisesti neuvotellessaan varakanslerin kanssa oli tehnyt, olivat ne esitetyt kanslerille, perintöruhtinaalle, joka ne heinäk. 23 p. alisti keisarin ratkaistaviksi.
1:ssä kohdassa tätä merkillistä kirjettä määrättiin, että varakanslerille, jotta hän helpommin voisi velvollisuutensa mukaisesti valvoa ylioppilaselämän järjestystä, tapoja, siveyttä ja siivoa käytöstä, myönnetään oikeus "ei ainoastaan muistuttaa asianomaisia tarmokkaasti rankaisemaan rikkomuksia ja valvomaan lakien noudattamista tässä kohden, vaan myöskin ryhtyä sellaisiin rankaisemistoimenpiteisiin, joita voidaan pitää tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina, järjestyksen ja hyvien tapojen säilyttämiseksi ja edistämiseksi".
2:ssa kohdassa säädettiin, että rehtorin määräykset kurinpitoasioissa samoinkuin kurinpitokomissioonin päätökset olivat ilmoitettavat varakanslerille, jolla oli oikeus päätöksiä koventaa taikka lieventää, kumminkin velvollisuudella ilmoittaa niistä toimenpiteistään kanslerille. Kaikki konsistorion päätökset kurinpitoasioissa olivat varakanslerille lähetettävät, ja hänen tuli alistaa ne kanslerin tutkittaviksi ja ratkaistaviksi.
3:s kohta oli näinkuuluva: "Ylioppilaita kielletään kodeistaan poistumasta muussa puvussa kuin alempana luetelluissa vormupukimissa; kumminkin käyttäkööt ne, jotka oppiarvon ovat suorittaneet, jos tahtovat, siviilipukuakin, kumminkin ehdolla, että he juhlatilaisuuksissa ja kaikissa esityksissä ovat vormupuvussa". Vormupuvuksi jäi "sama kuin ennen" (1:ssä osassa kuvattu) sotilasmalliin leikattu, tummansininen jäykkäkauluksinen takki ja lyyryniekat napit: sen lisäksi kolmikulmainen, kokardiotsainen hattu ja miekka. Tätä vormupukua oli juhlatilaisuuksissa käytettävä. Muulloin oli käytettävä vormutakkia kahdella nappirivillä, kuusi nappia kummallakin puolen: sininen vuori ja kaulusta mustaa samettia. "Vormupukuun kuuluu sitäpaitse — niin määrättiin vielä — 1) samallaisesta kankaasta tehdyt housut, 2) sotilasmallinen virkalakki, lippu musta ja panta mustaa samettia, jonka keskelle, lipun kohdalle, on ommeltava kullatusta pronssista tehty lyyry ja 3) sotilasmallinen päällystakki, harmahtavasta verasta, mustalla samettikaulustalla". — Tätä vormupukua oli v:n 1851 alusta ruvettava alituisesti käyttämään; pakollista se oli kumminkin ainoastaan niille ylioppilaille, jotka syysk. 15 p:n jälkeen 1850 tulivat yliopistoon.
Vielä määrättiin 4:ssä kohdassa, että ylioppilas, joka yön aikaan joutui kiinni, oli säilytettävä poliisikamarissa taikka päävahdissa seuraavaan aamuun, jolloin hän oli vietävä rehtorin luo.