Helsingissä ei keisarin kuoleman tuottama hämmästys niinkään pian hälvennyt ja sen tapauksen tuottamat julkiset toimet antoivat puuhaa moniksi päiviksi. Sota oli aivan unehtua.

Lähetystö edustajia maamme kaikista säädyistä lähti huhtikuun keskivaiheilla Pietariin lausumaan julki Suomen kansan surun keisarin kuoleman johdosta ja onnittelemaan uutta hallitsijaa hänen valtaistuimelle nousemisensa johdosta. Lähetystöön kuuluivat salaneuvos, vphra C. Walleen, arkkipiispa E. Bergenheim, kauppaneuvos A. Donner ja lautamies J. T. Hannuksela Vähästäkyröstä.

Yliopisto valmisti suurta surujuhlaa, jota vietettiin kahtena päivänä peräkkäin, huhtik. 27 ja 28 p:nä. Ohjelman juhlaa varten julkasi tavallisessa järjestyksessä rehtori Rein. Professori Fr. Cygnaeus kirjoitti juhlarunon ja kantaatin, johon Pacius laati säveleen, sekä piti ensi päivänä ruotsinkielisen puheen. Toisena päivänä puhui latinaksi dosentti W. Lagus ja suomeksi ylioppilas E. Rudbeck, suomalaisten kansansatujen ulosantaja. Oli ensi kerran, kun suomenkieli sai kuulua juhlasalin puhujalavalta.

* * * * *

Omalla pienellä elämänurallani tapahtui näihin samoihin aikoihin vallankumous. Sanomalehtimiestoimintani kahtena ensimmäisenä vuotena olin jo kylliksi oppinut tuntemaan painotarkastusta. Mutta kun kolmas vuosi alkoi uuden kenraalikuvernöörin aikana, sain tuntea sitä vielä enemmän. Kenraali Berg ei tosin ollut mikään sanomalehdistön ehdoton vihaaja eikä halveksija; hän oivalsi kyllä, kuinka paljo siitä oli hyötyä. Mutta hänhän oli niin toisessa kuin toisessakin suhteessa juuri itse se, joka tiesi, miten kaikki oli tehtävä ja joka itse tahtoi tehdä kaikki, ja hän piti luullakseni sanomalehdistöä senvuoksi haitallisena ja kelvottomana, että hän ei itse sitä toimittanut ja ettei sitä toimitettu hänen antamansa kaavan mukaan. Varmaa on, että hän hyvin tarkoin seurasi sanomalehtiä ja että hänen mielestään eivät ylemmät eikä alemmat painoviranomaiset koskaan kyllin innokkaasti toimineet. Morgonbladettia varsinkin lie erityisestä syystä silmätikkuna pidetty. Varmaa on, että sanomalehtitoimi kävi minulle ihan sietämättömäksi. Se oli käynyt minulle sitä raskaammaksikin, kun ystäväni ja toverini Edv. Bergh ja lopulla vuotta 1854 oli lähtenyt Savoon käytännöllisesti lakitiedettä harjoittamaan ja ainoastaan silloin tällöin sieltä lähetti jonkun kirjoituksen; toimitustyö oli siten yksinomaa minun hartioillani. Kun vihdoin asiat huhtikuun alulla kehittyivät niin pitkälle, että painoviranomaiset pyyhkivät kaikki vastineeni erästä kaksimielistä, Morgonbladetia vastaan heitettyä syytöstä vastaan, tunsin syvimpäin tunteitteni loukkautuneen ja julistin silloin jyrkästi, että en enää voinut jäädä Morgonbladetin toimittajaksi. — Aivan äkkiä siten jouduin syrjään koko sanomalehtimiesuralta enkä voinut silloin ajatella, että sille uralle enää koskaan palaisin.

Minun jälkeeni uskottiin Morgonbladet lakit. kand. Knut Laguksen toimitettavaksi. Vuoden 1855 kahtena viime kuukautena hoiti sitä nuori runoilija Theod. Sederholm ja sen vuoden lopussa lehti kuolikin, elettyään 24 vuotta ja läpikäytyään sangen kirjavat vaiheet.

* * * * *

Mielten jännitys oli suuri pitkin koko kevättä 1855. Keisarin kuoleman jälkeen tähysteltiin mitä hallituksen toimenpiteitä Pietarista kuuluisi, jotka osottaisivat laajempia järjestelmänmuutoksia ja uuden, toivorikkaan aikakauden lähestymistä. Mutta vastaseksi ei kuulunut paljo mitään, jolla olisi ollut syvempää merkitystä; toimeenpannut parannukset koskivat enimmäkseen henkilövaihdoksia ja muutoksia sotaväessä. Huomio kääntyi siitä syystä taas pääasiallisesti sotaan. Krimin taistelut, Sevastopolin piirityksen yksityiskohdat, Todlebenin ihmeellisen taitava puolustus ja liittoutuneiden alituiset hyökkäykset vallikaivannoistaan, tuota kaikkea seurasi jokainen erinomaisen tarkasti. Ja vielä suuremmalla jännityksellä kuulusteltiin kaikkia huhuja ja uutisia siitä, mitä täällä kotona pohjolassa ensi kesänä tulisi tapahtumaan. Sekä Englanti että Ranska olivat lisänneet Itämeren laivastoaan ja rakentaneet saaristojamme varten m.m. uusia höyrypursia, lautoille asetettuja tykkipattereita ja minkä mitäkin: se tiedettiin. Englantilaisen laivaston päälliköksi oli sir Charles Napierin sijalle määrätty amiraali Dundas: ranskalaista laivastoa oli amiraali Penaud komentava. Varmaa oli, että tekeillä oli paljo tärkeämpiä sotaliikkeitä Itämerellä kuin edellisenä kesänä.

* * * * *

Tuo jatkuva jännitys kävi ajan oloon väsyttäväksi. Minä puolestani tunsin tarvitsevani lepoa ja rauhaa joksikin ajaksi. Ja kun olin vapaa sanomalehtitöistä ja muista paikallisista siteistä päätin kesäksi asettua yksinäisyyteen johonkin maaseudulle ja siellä lukuhommissa korvata sen, minkä sanomalehtivuosinani olin laiminlyönyt. Hain sopivaa kesäasuntoa ja valitsin vihdoin pienen talonpoikaistalon Svartbäckin kylässä Porvoon pitäjässä rannikolla lähellä Sipoon rajaa. Siellä luulin voivani olla syrjässä maailman melskeistä ja sodan hälinästä, olematta toki niin kaukana, että en voisi, jos jotakin tärkeämpää tapahtuisi minulle rakkaassa Helsingissä, olla mukana kaupungin kohtaloa näkemässä. Olihan täysi syy nyt peljätä hyökkäystä Viaporia ja Helsinkiä vastaan ja minäkin puolestani katsoin nyt syytä olevan korjata kalleimpani mitä minulla oli, isältä perimäni kirjaston, sodan vaaroilta talteen. Sulloin siitä syystä kirjani ja paperini suuriin laatikoihin ja vein ne mukanani kesäasuntooni, jonne jo lähdin toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa.