Mainitussa senaatinistunnossa maalisk. 24 p:nä sanoi keisari varmasti toivovansa, että rauha pian palaisi ja lausui Suomen kansalle kiitoksensa sen uhrauksista maan puolustukseksi edesmenneinä sotavuosina; samalla hän toivoi, että maa pian kostuisi niistä tappioista, joita se sodan kestäessä oli kärsinyt ja että sen hyvinvointi ja kehitys taas lähtisi kohoamaan. Ja tämän tarkoituksen saavuttamiseksi tahtoi hän huomauttaa senaatille muutamia seikkoja, joista hän heidän mielipidettään halusi kuulla. Nuo seikat olivat ranskaksi kirjoitetut ja tämä "nuotti" liitettiin senaatin pöytäkirjaan, jonka mukaan senaatti sai toimekseen tehdä ehdotuksen seuraavista asioista: 1) kaupan ja merenkulun edistämisestä; 2) keinoista maan teollisuuden kehittämiseksi; 3) kansakoulujen järjestämisestä; 4) kulkuneuvojen parantamisesta, kanavain ja rautateiden rakentamisella, sisämaan ja rannikon välille sekä Pietariin; 5) alempain virkamiesten palkkaetujen korottamisesta.

Tämä hallitsijan laaja ohjelma ohjeenaan sai nyt, rauhan palattua, senaatti ja etupäässä sen puheenjohtaja, kenraalikuvernööri, joka kernaasti itse tahtoi tehdä kaikki, alottaa toimintansa maan sisällisten olojen kehittämiseksi.

* * * * *

Rauhansopimus allekirjoitettiin, kuten mainittu, Pariisissa maalisk. 30 p. Jo seuraavana päivänä tuo suuri uutinen huhuna Helsingissä tunnettiin, vaikka sen luotettavaisuutta vielä epäiltiin. Mutta paria päivää myöhemmin saapui virallinen tieto ja keisarin rauhanjulistus, joka oli annettu maalisk. 30 p., julaistiin sanomalehdissämme. Juhlallisesti veisattiin Te Deum rauhan johdosta kirkoissamme huhtik. 27 p:nä ja julistuskirjalla toukok. 7 p:ltä lakkautettiin se ylimääräinen valta ja virkamahti, joka sodan ajaksi oli kenraalikuvernöörille annettu.

Ilonsa rauhan, järjestyksen ja levon palaamisesta ilmaisivat Helsingin asukkaat julkisesti pitämällä suurenmoiset rauhanpäivälliset keisarin syntymäpäivänä, huhtik. 19 p:nä. Päivälliset pidettiin seurahuoneella; osanottajia oli noin 200 ja melkein yhtä monta kutsuvierasta venäläisen sotapäällystön joukosta oli saapuvilla. Varsinaisen juhlapuheen piti salaneuvos v. Haartman esittäen maljan keisarille, rauhanrakentajalle. joka malja tykkien paukkuessa juotiin, jonka jälkeen Berndtsonin sepittämä runo laulettiin. Muiden keisarillisille pidettyjen maljapuheiden jälkeen esitettiin malja myöskin kenraalikuvernööri Bergille, joka vastasi saksankielisessä puheessa esiintyen siinä leveästi koko virka-arvonsa ylevyydessä. Hän julkilausui suosionsa Suomen kunnioitettavaa kansaa kohtaan ja tunnustuksensa siitä velvollisuudentunteesta, jota "kaikki neljä säätyä" sodan aikana olivat osoittaneet, sekä siitä suuresta määrästä upseereja, joita "urhea aatelisto, hurskas papisto ja valistunut väliluokka" olivat hankkineet valtakunnan maa- ja meriväkeen. Hän kiitti maan hallintoa, sen kaikkia alempia ja ylempiä virkamiehiä, ja erityisesti sitä taitoa, jolla maan raha-asioita kokeneella kädellä oli hoidettu; hän kiitti rahvaan auliutta kuljettamaan kuormastoja ja samoin kaupunkeja joukkojen majoituksesta sekä "armeijan nimessä" kaupunkien ja kylien asukkaita siitä kohtelusta, jota sotaväelle olivat osottaneet. "Enemmän kuin 40 parasta pataljoonaa", lausui hän, "yli sadan tykin miehistö, lukuisat soturit Donvirralta asti palaavat piakkoin keisarikunnan sisäisempiin osiin. He tulevat Moskovan ympäristöissä ja Donin varrella muistamaan sitä rehellistä ja voimakasta kansaa, joka Suomessa niin vieraanvaraisesti oli heidät vastaanottanut". — Ja senjälkeen siirtyi puhuja rauhan askareisiin. "Me emme tule mitään laiminlyömään, voimiemme mukaan taas voimistuttaaksemme laivanrakennusta, merenkulkua ja kauppaa. Kehoitan kaikkia kaupunkeja kääntymään toivomuksineen tässä suhteessa suoraan minun puoleeni." Ja yhä uudistaen sanoja "me tulemme" kävi hän läpi koko keisarin edelläkerrotun hallinto-ohjelman. Sitten kehoitti hän jokaista auttamaan häntä rauhan toimissa, jotta yhteisvoimin työskenneltäisiin maan hyväksi, ja kohotti lopuksi eläköönhuudon Suomen menestymiselle.

Samana syntymäpäivänä, jolloin rauhanpäivälliset pidettiin, oli kenralikuvernööri aamupäivällä tapahtuneessa vastaanotossa tiennyt m.m. ilmoittaa, että keisari oli antanut luvan suomenkielisen virallisen lehden ulosantamiseen "hyödyllisten tietojen levittämiseksi", sekä että varoja oli myönnetty suomenkielen kielenkääntäjäin palkkaamiseksi kaikkiin kuvernöörinvirastoihin.

Suomenkielisen virallisen lehden tuumasta oli jo vähän aikasemmin kuulunut huhua kenraalikuvernöörinkansliasta. Maan korkein hallintomies ei näet ollut voinut pitää sopivana, että niitä "hyödyllisiä tietoja", joita hän katsoi voitavan kansalle ilmoittaa, levittäisi riippumaton lehti sellainen kuin Suometar, jolla oli 4,600 tilaajaa. Tällaisen sanomalehden oli hän kaikesta painotarkastuksesta huolimatta huomannut yhteiskunnan turvallisuudelle vaaralliseksi lehdeksi, joka olisi tukahdutettava ajoissa. Ja tämä tarkoitus oli hänen käsittääkseen voitettavissa kilpailevan virallisen lehden kautta, jota hallitus johtaisi ja kustantaisi ja jonka tilaushinta voitaisiin alentaa kuinka huokeaksi tahansa. Tämä tuuma oli nyt korkeimmassa paikassa tullut hyväksytyksi. Se keino osottautuikin tarkoitustaan vastaavaksi. Olihan kyllä aluksi vaikea löytää tuolle uudelle lehdelle halukas toimittaja, vaikka palkkaedut kyllä olivat hyvät. Mutta vihdoin löydettiin toimittajaksi suomalainen pappismies Inkerinmaalta. "Suomen Julkisia Sanomia" rupesi ilmestymään alusta vuotta 1857; niitä ulosannettiin kahdesti viikossa ja tilaushinta oli kumminkin huokeampi kuin kerran viikossa ilmestyvän Suomettaren. Pappien ja nimismiesten myötävaikutuksella, joka oli ylhäältä päin lähtösin, sai se ensi vuonna lähes 3,000 tilaajaa, jotavastoin Suomettaren tilaajamäärä laskeutui 16-l,700:teen. Pian tosin tämän virallisen lehden suosio loppui; jo seuraavana vuonna putosi sen tilaajamäärä 600:teen, mutta Suomettaren lukijakunta ei kumminkaan enää lisääntynyt.

Kenraalin kreivi Bergin luonteenominaisuuksiin kuului, että hän todellakin tahtoi harrastaa kansan valistamista ja sivistämistä sekä suomenkielen kehittämistä; — ruotsalaisuus Suomessa oli hänelle sitävastoin hyvin epämiellyttävä. Mutta sen kaiken täytyi tapahtua virallista tietä, s.o. hänen kauttaan. Suomenmielisestä puolueesta oli hän lausunut sen mukaan kuin C. v. P. kertoo: "Jos tämä puolue vielä ei olisi syntynyt, niin olisi pakko saada se syntymään; tulen aina sitä kannattamaan". Hän kyllä oli sitä mieltä, kuten hän suoraan lausui, että Suomen kansa on määrätty sulamaan toiseen kansallisuuteen, mutta hän uskoi siltä, että siitä voisi tulla omakielinen sivistyskansa, — hän ei sitä tahtonut venäläistyttää, "ellei se muuttuisi välttämättömyydeksi". — Loogillista johdonmukaisuutta ei hänen tuumissaan aina ollut niin helppo keksiä.

* * * * *

Rauhanpäivällisiä seuraavana päivänä saatiin Hels. Tidningareissa lukea Z. Topeliuksen uljas, vertauksellinen kevätruno "Jäänlähtö Oulunjoesta". Runoilija nimitti runonsa "luonnonkuvaksi", vaan lukija älysi helposti, ettei se ollut ainoastaan sitä. Seuraavat kohdat esim. vaikuttivat ajan kuvina mahtavasti: