Juhlapäiväin loputtua lähdin Bernistä taas etelään päin Thuniin ja edelleen järven yli Interlakeniin, jossa tuossa ihanasti sijaitsevassa "hotel Jungfraubliekissä", joka silloin vielä oli noin ainoastaan parinkymmenen vieraan vieraskoti, vietin noin kolmisen viikkoa. Näinä viikkoina kävi luonani useampia matkoilla olevia suomalaisia ja heidän seurassa tein hauskan huvimatkan osaksi hevosella, osaksi jalan Berner Oberlandiin ja Lauterbrunnin, Grinderwaldin, Wengernalpin, Scheideckin ja Rosenlauin kautta Meiringeniin, edelleen Brienziin ja sieltä Unterwaldeniin ja Vierwaldstätterjärvelle; Luzernista tehtiin hyvin vaivaloinen mutta siltä kylläkin hauska retki Rigille, jonka jälestä tuo iloinen seurue hajaantui eri tahoille. Minä palasin takasin Interlakeniin, mutta tulin sieltä taas elokuulla Luzerniin, tein retken koko Vierwaldstätterjärven yli alas Flueleniin ja kävin Altorfissa, Rütlissä ja muissa paikoissa, joihin Wilhelm Tellin nimi liittyy. Luzernista jatkoin sitten osaksi maitse, osaksi vesitse — rautateitä ei näissä Sveitsin osissa silloin vielä ollut — matkaani Züricher-järven rannalle. Siellä ollessani en voinut olla Richterschwylistä tekemättä retkeä tuohon suureen ja mahtavaan Einsiedelnin luostariin, jossa juuri sattui olemaan pyhiinvaelluspäivä. Vietettyäni siellä noin 5-6,000 pyhiinvaeltajan seurassa, jotka olivat saapuneet läheltä ja kaukaa ja mitä erilaisimmista elämänoloista, erittäin merkillisen ja opettavan päivän, matkustin taas järven rannalle ja edelleen laivalla Zürichiin. Kolme päivää viivyttyäni tässä edistyneessä kaupungissa ohjasin kulkuni Schaffhauseniin ja kuuluisille Rein-putouksille, sieltä jokea myöten höyrylaivalla Constniziin ja lopuksi Bodenjärven poikki Lindauhin.
Kohta Lindaun satamassa ilmaisi minulle Bayerin silloin hallitsevan kuninkaan Maksimilianin kuvapatsas sekä joukko kankeapukuisia sotureita, että olin lähtenyt Sveitsin tasavallasta ja saapunut monarkismin ja sotilasvallan luvattuun maahan. Olin saanut vapaassa, ihanassa alppimaassa viipyä lähes kolme kesäkuukautta, joiden kuluessa aurinko ainoastaan muutamia päiviä oli ollut pilvien takana.
Lindausta matkustin rautateitse Müncheniin. Tässä kuninkaallisessa taidekaupungissa viivyin noin viikon, nauttien museoista ja oluesta. Sieltä lähdin Wieniin. Rautatietä Münchenin ja Wienin välillä ei vielä ollut. Valitsin senvuoksi Tonavantien mukavimpana ja miellyttävimpänä. Donauworthiin asti päästiin rautateitse. Siellä noustiin pieneen höyrylaivaan, jolla päivä kuljettiin Regensburgiin. Sieltä seuraavana päivänä suuremmalla höyrylaivalla Luiz'iin ja lopuksi kolmantena päivänä suurella, komealla laivalla, jossa oli parisensataa matkustajaa, mahtavaa jokea alas Wienin keisarikaupunkiin.
Wienissä olin päättänyt oleskella kokonaisen kuukauden, syyskuun. Mutta suuri osa tästä kuukaudesta meni minulta hukkaan; keuhkotulehduksestani johtunut jatkuva tauti piti minua puolentoista viikkoa vuoteen omana. Ennätin kumminkin silmäillä tuon suurkaupungin tärkeimpiin taide- y.m. merkillisyyksiin. Senjälkeen suuntasin lokakuussa matkani pohjoiseen päin. Pragin kautta, jossa päivän viivyin, saavuin Dresdeniin. Kymmenisen päivää käytin sikäläisiin museoihin ja jatkoin sitten matkaani Berliiniin. Täällä tautini minua taas piti puolittain vuoteen omana. Berliiniin sain kumminkin tutustua veljeni Oton seurassa, joka sinne samoihin aikoihin saapui, nyt hän vuorostaan pitemmällä matkalla etelään päin. Kaksi viikkoa siellä yhdessä vietimme ja sitten erosimme; minä matkustin marrask. 1 p. Stettiniin ja siellä nousin seuraavana päivänä, puettuna Berliinissä hankkimaani kelpo supinnahkaturkkiin, preussilaiseen postilaivaan "Nagleriin", kulkeakseni Tukholmaan.
Parin, kolmen päiväisen kolakan merimatkan jälkeen saavuin Tukholmaan, jonka nyt peitti sakea ja ilkeä marraskuun sumu. Kolera raivosi siellä parhaallaan, vaikkei toki aivan vaarallisessa muodossa; tuskin olin itselleni asunnon ehtinyt hankkia, ennenkuin taudista ja matkustuksesta riutunut ruumiini sai tuosta kulkutaudista tuntea. Muutamat tukholmalaiset ystäväni, jotka olivat kuulleet tulostani, olivat onneksi käyneet luonani ja he hankkivat minulle lääkäriksi tuon kuuluisan professorin P. H. Malmstenin. Siitä huolimatta kehittyi minussa kolera tai koleriini varsin arveluttavaksi ja kävin siitä niin väsyneeksi, että minun senjälkeen kaksi kuukautta oli vietettävä huoneessani.
Tältä pitkältä sairauden ja parantumisen ajalta on minulla kumminkin monta suloisinta muistoani. Vaikka asuin hotellissa sain siellä kumminkin niin ystävällistä ja hellää hoitoa, kuin jos kotonani olisin ollut ja siitä on minun kiittäminen ja aikoja sitten manalle mennyttä vanhaa emäntääni, rouva La Croix'ta. Prof. Malmsten, lääkärini, oli minulle suureksi virkistykseksi. Hän oli reipas ja iloinen ja istui usein puolisen tunnin taikka yli vuoteeni ääressä, tarinoiden vapaasti päivän tapahtumista. Eikä kulunut päivääkään, ettei luonani olisi käynyt joku maamiehistäni tai ystävistäni. Adolf Nordenskiöld, joka jo silloin oli Suomesta maanpakoon karkoitettu, oleskeli koko talven Tukholmassa, vaikka hänellä vielä ei ollut vakinaista paikkaa. Melkein joka päivä hän kävi luonani, viipyen pitemmän tai lyhyemmän hetken. Emil v. Qvanten, joka vähää ennen oli mennyt naimisiin, kävi myös usein luonani; ja vielä useammin hauskuutti minua tuo nerokas Karl Wetterhoff, joka työskenteli Nya Dagl. Allehandan toimituksessa. Qvanten ja Wetterhoff olivat vähän aikusemmin yhdessä ulosantaneet vihkosen "Kritiska ströftåg af Heimdal", joka arvosteluteos kirjallisessa maailmassa herätti suurta melua sen säälimättömän tavan takia, jolla se kohteli kahta silloista runoilijasuuruutta, Bjursténia ja Sanderia. Sitäpaitse oli Qvanten v. 1857 ruvennut ulosantamaan vihkosiaan "Suomen oloista"; hän kokosi niihin yksityisiä ja Ruotsin lehtiin lähetettyjä kirjeitä — jotka valitettavasti eivät aina olleet ihan tunnollisesti todenmukaisia — Suomessa vallitsevista oloista ja mielialoista sekä henkilöistä, joista maan omissa lehdissä ei saanut kertoa. — Usein kävi luonani myös kirjailija, tohtori A. Edman, joka "suomalaisten siirtolaisten" joukossa pian Ruotsissa kärsi haaksirikon. Tilapäisesti oleskeli Tukholmassa silloin joukko lääketieteen kandidaatteja, jotka opiskelivat Serafimer-sairaalassa; niistäkin sain hyviä ystäviä. — Enkä saa unhottaa ihailemaani J. J. Nordströmia; hän osotti minulle taas vanhaa ystävyyttään. Usein istui hän sairasvuoteeni luona kertoen arvokkaita mietteitään asiain kulusta Suomessa, Ruotsissa ja muualla valtiollisessa maailmassa.
Koko talvi ja kevät oli minulle verkkasen parantumisen aikaa. Viivyin Tukholmassa aina höyrylaivaliikkeen alkamiseen saakka joka tapahtui toukokuun puolivälissä. Olin joka päivä yhdessä hyväin ystäväin, etupäässä Nordenskiöldin kanssa, joka toukokuun alussa samana vuonna läksi O. Torellin kanssa ensimmäiselle retkelleen Huippuvuorille, sekä muiden suomalaisten seurassa, ja viihdyin hyvin. Pääsin jäseneksi siihen aikaan kuuluisaan lauvantaiklubiin "Viheriä tupa" ja tutustuin siellä Blanchen, Carlénin, Herm. Bjursténin ja muiden Tukholman silloisten kirjallisten merkkimiesten kanssa, — tuota jo silloin vanhaa Lars Hiertaa en myöskään saa unohtaa. Mutta elämä tässä klubissa ei minua erityisesti miellyttänyt; minulla on aina ollut se heikkous, että vieraissakin paikoissa olen parhaiten viihtynyt omain kansalaisteni kanssa. Ja kotiin omaan maahani ikävöin hartaasti, saadakseni nähdä, miten olot siellä olivat kehittyneet.
Noin toukok. 10 p:n tienoissa lähdin kotimatkalle Tukholmasta ja saavuin Turun kautta Helsinkiin.
Mitä tärkeämpää kahtena matkavuotenani kotimaassa tapahtui, siitä olin verrattain tarkat tiedot saanut. Merkillisimmistä tapahtumista tahdon aivan lyhykäisesti mainita.
* * * * *