Kun sotahuolet päättyivät, sai tuo väsymätön kenraalikuvernööri omistaa koko palavan vaikutusintonsa rauhan toimiin. Hänen lähin toimensa oli nyt matkustamalla koko maan halki ottaa selkoa kansan toivomuksista ja maan tarpeista. Sellaiselle matkalle hän läksi yhden senaatin jäsenen, kansliapäällikkönsä y.m. seurassa heinäkuun lopulla 1856. Matkansa jatkoi hän Tornioon saakka; kävi useimmissa maan kaupungeissa ja palasi vasta elokuun puolivälissä Helsinkiin. Kaikkialla vastaanotettiin korkea hallitusmies mitä juhlallisimmin, kaikkialla pidettiin hänelle nöyriä puheita ja hän antoi armollisia lupauksia. Kaikki toivomukset, kaikki tarpeet tahtoi hän "suoraan" ilmoitettaviksi kenraalikuvernöörille, joka yksin näytti voivan kaiken pahan parantaa, Vuodentulon toiveet olivat useimmissa seuduissa suurta huolta herättäviä ja elokuun alussa sattui pahoja halloja, jotka riistivät kaikki viimeisetkin toiveet. Mutta painotarkastajia kiellettiin ankarasti päästämästä siitä mitään uutisia sanomalehtiin. Tämän kadon ja hädän tuli, niinkuin maan kaikkien muiden tarpeiden, jäädä kenraalikuvernöörin hallintosalaisuudeksi. Tyytymättömyys ja pilkanteko tästä niinkuin paljosta muusta kasvoi joka päivä ja siitä ilmestyi kertomuksia toisella puolella Pohjanlahtea oleviin sanomalehtiin. Vihdoin, kun nälänhätä kävi yhä uhkaavammaksi, lievennettiin toki painotarkastusta tässä kohden: julkisia varojenkeräyksiä hätääkärsiväin hyväksi pantiin toimeen kotimaassa ja ystävällisiä apulähetyksiä saatiin pitkin talvea Ruotsista, Venäjältä, Saksasta, Englannista y.m.

* * * * *

Merkkitapaus oli samana kevännä keisarillinen kruunausjuhla, joka tapahtui Moskovassa syysk. 7 p:nä. Sinne matkusti kenraalikuvernööri, mukanaan lukuisa seurue kansliavirkamiehiä ja ajutantteja, jo kohta palattuaan kiertomatkaltaan Suomesta. Sinne kutsuttiin myöskin Suomen neljän säädyn lähetystö, johon kuuluivat kenraaliluutnantti A. E. Ramsay (översti C. L. Jegerschiöldin sijasta, joka matkalla juhlaan äkkiä kuoli Pietarissa), kontrahtirovasti J. Wegelius, kauppaneuvos H. Borgström ja ratsutilallinen K. Tavela Kangasalta, joka viimemainittu tätä juhlaa varten puettiin kenraalikuvernöörin toimesta mielikuvituksen avulla muovailtuun talonpoikaispukuun.

Palkintoja ja suosionosoituksia sateli kruunausjuhlasta Suomeen suuret määrät. Kenraalikuvernööri Berg korotettiin nyt suomalaiseen kreivilliseen arvoon, jotta hänet sillätavoin, kuten arm. käskykirjeessä sanottiin, "heltiämättömillä siteillä kiinnitettäisiin Suomeen". Myöskin tehtiin uusia vapaaherroja ja aatelismiehiä (näiden jälkimmäisten joukossa oli myös yliopiston rehtori Rein) ja arvonimiä sekä merkkejä jaeltiin aivan rajattomasti.

Mutta armonosoitukset ulottuivat myöskin vakavampiin asioihin. Maan edun edistämiseksi määrättiin itse kruunauspäivänä, että seitsemän käytännöllistä maanviljelyskoulua oli perustettava, yksi Viipurin, yksi Mikkelin, kaksi Kuopion, kaksi Oulun ja yksi Vaasan lääniin, joissa kouluissa suomenkieltä oli opetuskielenä käytettävä; ja samoin, että viisi uutta kaupunkia oli "perustettava ja rakennettava", nim. Varkauden koskelle, Iisalmeen, Sauvonsaareen Kemijoen suulle, Salon sillan luo sekä Ikalisiin. — Näiden uusien koulujen ja kaupunkien tuuma oli kenraalikuvernörin äskeisen matkan hedelmä; senaatilla ei ollut kumpasestakaan edeltäkäsin mitään aavistusta. Tuo hedelmä ei ainakaan mikäli uusiin kaupunkeihin tuli vielä ollut kypsi; mutta olihan kreivi Pietari Brahe aikoinaan perustanut Suomeen useampia kaupunkeja, eikähän uusi "kreivin aika" tässä suhteessa saanut jäädä takapajulle. Uusien kaupunkien perustamisella ei näyttänytkään olevan mitään kiirettä. Ei ole vielä nytkään, lähes 50 vuotta myöhemmin, kuin kaksi noista viidestä mainitusta paikasta kaupunkeja ja niistäkin on toinen, Iisalmi, ollut kaupunkina vasta kymmenkunnan vuotta.

* * * * *

Samana päivänä, jolloin kruunajaiset tapahtuivat Moskovassa, vietti Suomi suurta kansallista riemujuhlaa: Saimaan kanava vihittiin silloin. Tämä suuri liikeväylä, jota jo edellisinä vuosisatoina oli ajateltu ja jota sitten vuoden 1845 uutterasti oli rakennettu, oli nyt valmis liikkeelle avattavaksi. Mutta avajaisista oli pahaa erimielisyyttä syntynyt korkeimpain hallintomiesten kesken. Kenraalikuvernööri oli tietenkin pitänyt luonnollisena, että hän näin juhlallisessa tilaisuudessa edustaisi hallitusta ja vastaanottaisi kunnian ja kiitokset; ja kun hänen välttämättä täytyi olla saapuvilla kruunajaisissa Moskovassa tahtoi hän lykätä kanavan avaamisen seuraavaan kevääseen. Sitävastoin senaatin rahavarainpäällikkö ja varapuheenjohtaja, vapaaherra v. Haartman, joka syystä piti itseään kanavan isänä ja katsoi tämän työn elämänsä suurimmaksi kunniaksi, ei voinut keksiä muuta sopivampaa päivää kanavan avaamiseen kuin keisarin kruunauspäivän, ja varmaankin juuri samasta syystä, jonka vuoksi kenraalikuvernööri vaati lykkäystä. Tästä jalosta kunnianhimon taistelusta suoriusi lopuksi voittajana v. Haartman, jota kannatti liikemiesten harras halu saada kanava avatuksi niin pian kuin mahdollista; kenraalikuvernöörille lohdutukseksi määrättiin, että nämä avajaiset eivät olisi varsinaisia vihkiäisiä, jotka tapahtuisivat vasta seuraavana kevännä keisarin itsensä läsnäollessa. Ja noissa suurissa juhlallisuuksissa, joihin, huolimatta että niistä myöhän oli tieto annettu, oli saapunut suuria väkijoukkoja maan kaikista osista, sai vphra v. Haartman todellakin esiintyä himmentymättömässä loistossa; kaikissa pysäyspaikoissa matkan varrella piti hän puheet hallituksen puolesta ja kaikissa yleisön puolelta pidetyissä puheissa mainittiin hänen nimensä lähinnä hallitsijaa, tunnustamalla, että hänellä olivat suurimmat ansiot kanavan aikaansaamisesta ja että maan ja kansan siis ennen muita tuli kiittää häntä tästä suurtyöstä.

* * * * *

Kruunauspäivä vietettiin Helsingissä ja muissa maamme kaupungeissa ilotulituksilla ja erilaisilla juhlallisuuksilla. Yliopiston piti sitäpaitse viettää keisarin kruunajaisia niinkuin vanhan tavan mukaan kaikkia suurempia tapahtumia hallitsijahuoneessa, erityisellä juhlalla. Ja tällä kruunajaisjuhlalla, joka tapahtui vasta syysk. 20 p:nä, tuli olemaan aivan harvinainen merkitys.

Rehtori Rein julkaisi kutsumuksen ja ohjelman tavallisessa järjestyksessä. Puhujiksi olivat valitut prof. F. L. Schauman pitämään puheen ruotsiksi, prof. E. af Brunér latinaksi, lehtori C. G. Borg suomeksi ja prof. B. O. Lille oli kirjoittanut runon. Mutta jo tämä rehtorin ohjelma oli siitä merkillinen, että siinä oli selvää valtiollista väittelyä niiden valitusten ja moitteiden johdosta, joita maamme oloista oli tehty Ruotsin sanomalehdissä ja siellä ilmestyneissä lentokirjoissa. Ohjelmakirjoituksessa osotettiin, kuinka Suomen kohtalot ja asema olivat yhtymisen aikana Venäjän kanssa muodostuneet paremmiksi kuin jos yhtymistä Ruotsin kanssa olisi jatkunut — olipa senssuurin kahlehtima sananvapauskin melkein parempi kuin sellainen hillitön painovapaus, joka nyt vallitsi Ruotsissa. Suomen kansa ei ole, sanottiin edelleen, menettänyt edustusoikeuttaan, vaikka säätyjä Porvoon valtiopäiväin jälkeen ei ole kokoonkutsuttu; kumminkin olisi, lausui rehtori, perin toivottavaa, että Suomen kansalle useammin tarjottaisiin tilaisuus "edustajainsa kautta tärkeistä, maan yleisistä kysymyksistä, kuten lainsäädäntöä ja veroitusta koskevista, esittää toivomuksensa ja anomuksensa keisarilleen ja suuriruhtinaalleen", — mutta säätyjen päättämisoikeudesta hän ei puhunut.