Mutta vielä harvinaisempaa oli sen puheen sisällys, joka juhlassa ruotsiksi pidettiin. Puhuja esitti vapaasti ja suoraan, vaikkakin pehmoisin lausein, ne toivomukset, joita Suomen kansan mielessä oli syntynyt ja joita siellä liikkui. Nämä kansan toiveet olivat lyhyesti mainiten seuraavat: että se vapaasti saisi kansallisuuttaan kehittää ja erityisesti vapaasti kehittää kieltään, jotta siitä vähitellen tulisi myöskin maan sivistyksen kieli; että se saisi loukkaamattomina säilyttää yhteiskuntamuotonsa ja lakinsa ja että siten toteutettaisiin myös yksi perustuslakien tärkeimpiä määräyksiä, nim. että maan säädyille valmistettaisiin tilaisuus perustuslakien mukaisessa järjestyksessä kokoontua valtiopäiville saadakseen harjoittaa oikeuttaan olla osallisena lainsäädäntöön ja veroitukseen; ja lopuksi vielä, että se saisi laajennetun paino-oikeuden voidakseen vapaasti lausua mielensä maan tilasta ja tarpeista. Voisihan kyllä, lausui puhuja, kokemus entisyydestä antaa aihetta epäilyksiin näiden toivomusten täyttymisestä, erittäinkin mikäli valtiopäiviin tulee, "mutta toiselta puolelta antavat useat, keisari Aleksanterin Venäjällä alullepanemat, mieluisasti hämmästyttävät toimenpiteet syytä siihen iloiseen uskoon, että kumminkin on mahdollista ja ajateltavissa, että valtiopäiväkutsumus voi meille riemuksemme saapua".

Siten oli sana "valtiopäivät", jota ei ennen koskaan oltu saatu mainita maan sanomalehdissä eikä muussa kirjallisuudessa ja josta tuskin suullisestikaan oli muuten kuin kuiskaamalla puhuttu, se oli nyt virallisesti lausuttu yliopiston juhlatavalta. Se herätti sekä pelkoa että viehätystä. Muutamat hallitsevista arvelivat, että "kapinalippu" nyt oli yliopiston juhlasalissa pystytetty, toiset ääneti vapisivat, mutta valtiopäiväin toivo kävi tästä hetkestä yhteiseksi tunnussanaksi kaikille isänmaallismielisille kansalaisille; siihen kohdistuivat ajatukset ja pyrinnöt.

Painotarkastajat epäilivät, saataisiinko juhlaohjelmaa ja puheita kirjakauppojen kautta levittää. Kenraalikuvernööri antoi kumminkin luvan niiden myömiseen. Mutta pian tuli katumus ja yläilmoista jyrähti tyytymättömyyden ukkonen rajusti sekä juhlapuhujia, yliopiston viranomaisia että painotarkastajia vastaan ja siitä oli seurauksena että painotarkastus kiristyi yhä entistä lujemmalle.

* * * * *

Moskovasta, kruunajaisista, palatessaan ryhtyi uusi kreivi, kenraalikuvernööri, nopeasti toimenpiteisiin toteuttaakseen keisari Aleksanterin, Helsingissä käydessään, senaatille antaman hallinto-ohjelman. Kolme suurta komiteaa asetettiin sitä varten: yksi tekemään ehdotusta uusien kulkuneuvojen aikaansaamisesta, ja siihen kreivi Berg itse rupesi puheenjohtajaksi, kutsuen jäseniksi vapaaherrat v. Haartman, Sackleen, Nordenstam, Munck, v. Kothen, insinööripäällikön översti K. Stjernvallin y.m.; — toinen teollisuuden edistämistä varten, johon puheenjohtajaksi tuli (kenraalikuvernöörin johdon alaisena) rahavarainpäällikön apulainen A. L. Born ja jäseniksi kutsuttiin, paitsi teollisuusjohtokunnan jäseniä ja lääkintälaitoksen päätirehtööriä, kokonaista kaksitoista maan etevintä teollisuudenharjoittajaa ja ammattimiestä; — sekä kolmas komitea laatimaan ehdotusta vuoriviljelyksen edistämisestä, johon tuli kuulumaan vuorilaitoksen ent. yli-intendentti Nordenskiöld sekä seitsemän maan suurimman rautatehtaan isäntää. Sen ohessa oli Suomen talousseura jo aikusemmin saanut toimekseen laatia mietinnön niistä toimenpiteistä, jotka lähinnä saattaisivat edistää maanviljelyksen ja maalaiselinkeinojen kehittymistä; seura pyysi siitä syystä lausuntoja jäseniltään maan kaikista osista sekä käsitteli sitten kysymyksiä pienemmissä komiteoissa.

Mainitut suuret komiteat kokoontuivat Helsingissä marraskuulla ja joulukuulla 1856. Teollisuus- ja vuorilaitos-komiteain laajat mietinnöt, joissa oli useita vastalauseita, julaistiin painosta seuraavan vuoden kuluessa ja samoin talousseuran mietintö. Suuressa määrin nämä mietinnöt laajoissa piireissä herättivät yleishyvän harrastusta ja huomauttivat, kuinka kansalaisten yhteistoiminta oli välttämätön maan edistymiseksi niin toisessa kuin toisessakin suhteessa. Mutta minne päin taloudellisella alalla ajatukset kääntyivätkin, oli aina vastassa vanhentuneita mutta voimassaolevia lakeja, jotka ehkäisivät tervettä kehitystä ja joita säätyjen myötävaikutuksetta ei voitu muuttaa. Ensimmäinen ja viimeinen, mihin nämä komiteanmietinnöt johtivat, oli siis valtiopäiväin tarve.

Kansakoululaitoksen järjestämisen suhteen, joka kysymys myöskin sisältyi keisarin ohjelmaan, oli heti pyydetty kaikkien tuomiokapitulien lausuntoja ja nämä lausunnot lähetti senaatti marraskuussa seurakuntiin lausunnon antamista varten. Ajatukset kiintyivät yhä enemmän tähän asiaan sen johdosta, että Suomen talousseura samoihin aikoihin oli julistanut kilpailun "pitäjänkoulujen aikaansaamista" koskevista kirjoituksista, jossa kilpailussa A. Meurman marraskuussa 1857 sai palkinnon. Mutta aivan korkealle eivät valitettavasti toiveet kansakouluista maassamme uskaltaneet lentää. Tarvittiin miestä, joka kauemman aikaa olisi oleskellut maamme ulkopuolella, jotta hän voisi opastaa hallintomiehet ja yleisön korkeammalta kannalta tätä asiaa katsomaan. Onneksi Uno Cygnaeuksen lausunto tuomiokapitulin mietinnöistä pääsi määrääväksi, kun julistus annettiin "Suomen kansanopetuksen järjestämistä koskevista perusteista", joka ilmestyi huhtikuussa 1858. Tämän julistuksen johdosta sai sitten Cygnaeus toimekseen ensiksi matkustelemalla maaseudulla ottaa selkoa kansansivistyksen silloisesta kannasta ja sitten muissa maissa laajentaa tietonsa näistä asioista, voidakseen antaa hallitukselle kertomuksen ja mietinnön asiasta. Siten saatiin Suomen kansakoulu ohjatuksi sille kauniille tielle, jota se sitten tasaisin askelin niin voitokkaasti on kulkenut.

* * * * *

Rautatiekysymys ratkaistiin ilman että mitään komiteanmietintöä saapui yleisön nähtäväksi. Tutkimusten nojalla, joita oli tehty jo 1849. oli 1851 olemassa suunnitelma ja kustannusarvio rautatien rakentamisesta Helsingin ja Hämeenlinnan välille. Tämän suunnitelman nyt komitea ja senaatti, kumminkin melkoisilla muutoksilla, hyväksyi, joten se jo helmikuun alussa 1857 voitiin lähettää Pietariin, jossa se maalisk. 4 p. tuli lopullisesti vahvistetuksi. Rautatietöitä johtamaan asetettiin sitten heti johtokunta, johon tulivat senaatin jäsenet kenraali Nordenstam ja R. Trapp, översti K. Stjernvall, sekä ylitirehtöörit C. V. Gyldén ja J. A. von Born; itse toimeenpano uskottiin översti Stjernvallille. Kun kaikki järjestämistyöt olivat suoritetut saattoivat varsinaiset työt Suomen ensimmäisellä rautatielinjalla alkaa keväillä 1858.

Juuri rautatiekysymystä esitettäessä senaatissa jouluk. 27 p:nä 1856 antoi vphra v. Haartman aikoinaan kuuluisan "sanelunsa" pöytäkirjaan. Tässä sanelussa, jota painettiin 50 kappaletta ja "yksityisesti" jaettiin eräille ylhäisille henkilöille, loi rahavarainpäällikkö silmäyksen taaksepäin niihin 16:teen vuoteen, joiden kuluessa hän oli hoitanut maan raha-asioita, sekä katsauksen maan silloisiin raha-asioihin. Syynä näihin katsauksiin oli varmaankin se loukkaava ja vaarallinen epäluottamus hallitusta kohtaan, joka hänen mielestään oli julkilausuttu yliopiston kruunausjuhlassa, jossa puhujat olivat viitanneet kansan itseveroitusoikeuteen ja hallituksen velvollisuuteen esittää valtion tila säätyjen valiokunnalle. Näihin määräyksiin viittaaminen oli hänen mielestään nojautumista "jo aikoja sitten kadonneisiin ja entisen vallan aikana kumottuihin oikeusperusteihin"; säätykokouksen toiveet piti hän "kuvitteluina, joilla on haaveilujen varmat tuntomerkit". Hänen oman esityksensä mukaan ei varojenhoidossa ollut moitteen sijaa, rahallinen asema oli niin hyvä kuin saattoi olla. Mutta se katsaus, jonka valtiovaranpäällikkö lauselmassaan oli antanut, ei näyttänytkään aivan luotettavalta ja vähän sen jälkeen (elokuussa 1857) asetettiin komitea laatimaan tarkkaa katsausta rahavarain tilaan vuosilta 1853-57. Tämän komitean johtava mies oli kuvernööri Fab. Langenskiöld, joka nyt pitkin askelin rupesi astumaan tietään eteenpäin valtiomiehen uralla; toiset jäsenet olivat senaattorit Rob. Trapp ja P. Peterson. Ja tämän komitean salassapidettyjen töiden suoranaisempi tai välillisempi seuraus oli, että vphra v. Haartman huhtik. 29 p. 1858 erosi viroistaan senaatissa ja siten päätti pitkän ja Suomelle tärkeän virkamiesuransa, sekä että finanssitoimituskunnan päällikönvirka uskottiin muutamia kuukausia aikusemmin senaattiin kutsutulle Langenskiöldille, v. Haartmannin seuraajaksi talousosaston varapuheenjohtajana tuli kenraali Nordenstam.