Eräänä päivänä julistivat lehdet, että teatteri oli ottanut näyteltäväkseen erään teatterikappaleen, jonka rouva oli sepittänyt,
— Näetkös nyt, sanoi rouva miehelleen, että nainenkin voi elää korkeampia tarkoitusperiä kuin lapsen hoitoa ja ruuan laittoa varten.
Ja mies tunnusti ja pyysi anteeksi.
Kappale näyteltiin. Mies istui etuaitiossa kuin kylmän suihkun alla ja näytelmän päälle sai hän olla isäntänä seksalla.
Rouvaa saarsivat ihailijat, joille mies sai kaataa naukkuja ja niistää sikareja.
Sitten pidettiin puheita. Mies seisoi vahtimestarin vieressä ja piti huolta sampanjapullojen kunniapamauksista kun juotiin malja naiselle ja suurista tulevan ajan toiveista puhui nuori runoseppä, joka uskoi naiseen.
Muudan näyttelijä tuli ja taputti tuomaria olalle ja pyysi hänen tuomaan sisään Garte Blanchea tuon kehnon Roederin asemesta; kyypparit juoksentelivat kyselemässä rouvan miestä; ja rouva kehoitti lakkaamatta miestä pitämään huolta siitä, että arvostelijat saivat juomaa.
Nyt oli mies alakynnessä ja se tuntui hänestä hyvin pahalta. Kun he illalla palasivat kotiin, säteili rouva riemusta.
Sielunsa oli laajentunut ja tulvehti joka soluun, jännitti joka hermoa. Menestys oli nostanut painot rinnalta ja hän hengitti vapaasti ja korkeasti; hän oli puhunut ja häntä oli kuultu; hän oli ollut mykkä ja saanut puhelahjansa. Hän haaveili tulevaisuuttaan, uusia suunnitelmia, uusia voittoja.
Mies mökötti hiljaa kuin märkä puupukki eikä hänestä kosketellessa tullut vastakaikua. Mikäli nainen nousi, sikäli mies vaipui.