— Olet kateellinen, sanoi rouva keskeyttäen hehkuvan puheensa.
— Ellen olisi miehesi, en olisi kateellinen. Minä iloitsen menestyksestäsi, mutta se työntää minua syrjään. Olet oikeassa, mutta minä myös. Avioliitto on ihmissyömistä. Ellen minä syö sinua, syöt sinä minut. Nyt söit sinä minut. Minä en voi sinua rakastaa enää.
— Oletko sinä minua koskaan rakastanutkaan.
— Ei, en tosiaan, me rakensimme aviomme ilman rakkautta, siksi se ei menestynyt. Minusta tuntuu kaikessa tapauksessa siltä kuin avioliitto olisi saman kohtaloinen kuin monarkia. Monarkia voi olla olemassa vain itsevaltiutena. Avioliitto oli monarkinen hallitusmuoto, ja siksi täytyy sen hävitä.
— Mitäs sijaan tulee?
— Tasavalta tietysti! vastasi mies ja meni makaamaan.
Paripuolet.
Minä tapasin heitä kolmena vuotena tavallisesti joka päivällisaikaan mennessäni kotiin kirjastosta.
Ensimäisenä vuonna oli mies ryhdikäs ja notkea kuin luutnantti, joka hän olikin. Vaimo kulki tanssien hänen sivullaan ja kallisti päänsä vinoon nähdäkseen miehen silmiin. Mies kalpeni, mutta vaimo rusoitti yhä.
Toisena vuonna kulkivat he vielä käsikynkässä, mutta katsoivat suoraan eteensä ja vaimo ei koskaan kallistanut päätään vinoon nähdäkseen miehen kuoppaisiin silmiin.