Kahden vuoden päästä sattui tukkukauppias tekemään konkurssin. Siten tuli mahdottomaksi enempi kortin peluu noiden luvattujen kenraalien kanssa ja kreivinnat lakkasivat seurustelemasta mummon kanssa. Tytär ei ollut toivottu vieras ja luutnantista alkoi mennä mukiin yksityiselämä kotona, etenkin kun apen apurahat loppuivat. Eräänä päivänä kun luutnantti oli ollut hyvin totuutta rakastava kreivinnalleen, näki tämä syytä olevan ruveta puhumaan yksityiskohdittain.
— Etpä ole enää liian kohtelias minulle, kun tulin köyhäksi, sanoi rouva.
— En ole ollut ennenkään, vastasi mies, joten ei siis köyhyys yksinomaan…
— Niin, mutta sinä olit kohteliaampi ennen papalle.
— Niin, kun hänen ainoa ansionsa oli se että hän oli rikas. Nyt kun hän on kadottanut tämän kunnioitettavan ominaisuuden, en tiedä syytä, miksi häntä liiallisesti kunnioittaisin.
— Tunnustat siis suoraan, että nait pelkän rahan vuoksi?
— Tietysti! Onhan kaunista tunnustaa — hm — ominaisuuksiaan.
— Etkö häpeä tätä sanoa?
— Juu, kyllä häpeen, mutta et suinkaan sinä voi kuvitella itsellesi, että otit minut — miksi sitä sanotaankaan? — rakkaudesta? Minä olen taipuisa olemaan vakuutettu siitä, että sinä maksoit nuo minun vaivaiset kymmenen tuhannen velkani kreivinnan tittelin vastineeksi. Se ei ollut kallis. Dickson sai maksaa pari sataa tuhatta päästäkseen yksinkertaiseksi aatelismieheksi ja L.O. Smith maksoi kuusikymmentä tuhatta Vaasan ritarimerkistä! Minä en ole petkuttanut sinua, sillä sinä olet kreivinna, mutta sinä petkutit minua, sillä sinä tarjosit rikasta appea ja tässä sitä nyt ollaan köyhänä vävynä! Vanua, vanua! Alusta loppuun!
— Niin, mutta minäpä en mennytkään naimisiin rahain vuoksi.