Tällaisia apinamaisuuksia täytyi hänen kirjoittaa puhtaaksi niin kauniilla käsialalla kuin ikinä osasi.

Mikä moraalin tulva, eikä niin valistavaa sanaa!

Koko pakinoimisen moraalinen tai oikeammin sanoen epämoraalinen ajatus oli: on olemassa jumala, joka elättää ja vaatehtii kaikki aviossa syntyneet lapset; kai taivaassa; mutta entäs maassa? Täytyypä miettiä! Tosin lienee hän kerran astunut alas taivaasta nauluuttaakseen itsensä ristiin, kun ei ollut voinut, vaikka miten yritti, saada selviksi ihmisten sotkuisia afäärejä. Hän ei mahtanut niille mitään.

Lopuksi kirkui nuori filosoofi kurkkunsa käheäksi, että vehnän suuri menekki on epäämätön todistus siitä, ettei liika-asutus meitä uhkaa ja että uusmalthusianismin teoria oli väärä ja sitäpaitse rikoksellinen, sekä porvarillisen lain että moraalin kannalta.

Ja tämä perheenisä-raukka, joka ei pariin vuoteen ollut pistänyt suuhunsa niin vehnäsen palaa, nousi paikaltaan ja meni houkuttelemaan lapsia nielemään sitä ruisjauhopuuroa ja sinertävää maitoa, jota he ajoivat makoonsa tuntematta itseään kylläisiksi.

Synkeää oli, ei vesipuuro pahinta, mutta entinen raisu mieli, tuo lumoava haltijatar, joka osasi muuttaa mustan rukiin kultaiseksi vehnäksi, tuo kaikkivaltias rakkaus runsauden sarvineen oli kadonnut; se oli haihtunut sumuksi, pisara pisaralta. Lapsista oli tullut pelkkä taakka ja rakastettu vaimo oli nyt kätketty vihollinen, salaisesti halveksiva, halveksittu.

Entä syy kaikkiin näihin onnettomuuksiin? Leivän puute! Ja samalla aikaa tuhoutuvat Uuden maailman suuret kauppahuoneet liian paljon viljasadon paineesta! Kyllä on maailmassa ristiriitoja! Kyllä siis lie puutteellisuutta siinä tavassa, jolla leipä jaetaan?

Tiede, joka on tullut uskonnon jälkeläiseksi, ei tähän kysymykseen vastaa, se vain konstateeraa faktoja ja antaa lasten kuolla nälkään ja vanhempien janoon.

Lapsi.

Hänen isänsä kuoli varhain ja sitten jäi hän äidin, kahden sisaren ja joidenkuiden tätien hoitoon. Veljiä ei ollut. He elivät maatilallaan Södermanlannin sisämaassa eikä heillä ollut juuri naapureita, joissa olisi "voinut" käydä. Seitsenvuotiaana tuli hänelle ja sisarille guvernantti ja naisserkku, jonka aika kului taloustoimiin.