— Mitä? Mitä te sanotte? Onko jotain valittamista? Tullaanko hokistelemaan päivätyö-velvollisuuksia? Hm! Liisu onkin ihan toista kuin mitä he luulivat! Mutta mitä se muihin kuuluu? Tehkää kannekirja, kyllä minä vastaan.
Ei, eihän toki äiti sitä! Fritiof huomasi nyt yksinäisyydessään, että pehtori oli nuori mies, joka mielellään joi ja löi korttia. Hän lyöttäytyi hänen seuraansa ja vietti ikävät iltansa hänen huoneessaan; tuli myöhään kotiin, niin myöhään kuin mahdollista. Eräänä iltana valvoi vaimo vuoteellaan ja odotteli häntä.
— Missä sinä olit? kysyi hän tivakasti ja varmasti.
— Se ei kuulu sinuun, vastattiin.
— Sellaisilla ehdoilla on hyvä olla naimisissa, sanoi vaimo. — Kun olisi edes lapsi.
— No se ei ole minun syyni, sanoi mies.
— Ei minunkaan, sanoi vaimo.
Ja nyt sukeutui kiista siitä, kenen oli syy, ja kiistaa kesti kaksi vuotta.
Liisu koetteli kaikki keinot. Hän koketeerasi miehelle, mutta mies inhosi; ärsytti miehen ylpeyttä, mutta tuli yhä vastenmielisemmäksi.
Kun ei kumpikaan tahtonut selvyyttä yksinkertaisimmalla tavalla, turvautumalla asiantuntijaan, lääkäriin, oli seuraus tavanmukainen; herra tuli naurettavaksi, rouva traagilliseksi. Lapseton rouva on pyhä, sillä "Jumalan" kirous lepää hänen päällään, tuntemattomista syistä. Ei ollut kenenkään mieleen edes pälkähtänyt, että "Jumala" alentuisi miehen päällä lepuuttamaan kiroustaan.