— Mutta se on sittenkin tervettä elämää.
— Tervettä. Niin luulisi, mutta ajatukset eivät tule terveiksi, kun aivot eivät saa vaikutteita ulkoapäin ja kun tuijottaa kauan tyhjään, niin tylsistyy. Mutta on niitä vielä muita varjopuolia merimiehen elämässä, muita, ei ollenkaan terveitä.
Luutnantin kasvot synkkenivät ja hän katsahti ensin olivatko miehet kyllin etäällä etteivät voisi kuunnella.
— Huomaa, että se on munkin ja vangin toisesta sukupuolesta eristettyä elämää.
— Ah, kyllä te olette kauniisti eristettyjä kun pääsette maihin, keskeytti tohtori.
— Niin, mutta ennen kun pääsemme maihin! Kuukausi, parikin merellä! Tuskin nimeksi tointa. Ajatukset kulkevat omia teitään, tahto omaa päätään, vuotaa yli oikeudentunnon, loikkii yli moraalin, kunnian käsitteiden ja muun sellaisen. Paljon merkillistä sitä on nähty merillä.
— Olenhan kuullut, että miehistö oli hyvin hurjistelevaa, sanoi tohtori.
— Sääli naineita, sillä, katsos, nuo runoelmat merimiehen vaimosta, joka istuu surren akkunansa ääressä, ne ovat runoja vain, ei muuta! Mutta mies, nainut mies, hän noin vain menee remuilemaan kun tullaan maihin, joten kyllä hän saa rahoillaan hauskaa!
Tavallisinta on, että vaimon suru on lohdutettu jo kauan ennenkun mies tulee kotiin! Mutta, katsopas, on vielä toisia puolia, yöpuolia kuten sanotaan, sellaisia kostavan luonnon purkauksia, jotka meistä tuntuvat niin kamalilta sentähden, kun emme voi niitä ensi tarkastuksella selittää, ja kun niiden vuoksi yksilöä pidetään rangaistuksen ansaitsevana, vaikka hän on ainoastaan uhri.
— Jaha, vai on sitäkin laivoilla. Siitä saa yleensä niin vähän kuulla, vaikka se on ajan merkittävimpiä ilmiöitä ja sitä on ollut kaikkina aikoina.