— Sinä et siis pidä sitä rikoksena, kysyi luutnantti merkillisen innokkaasti ja imi sikariaan.
— Rikoksenako? Mikä sitten on rikos? Se, josta nostetaan kanne ja joudutaan tuomarin eteen. Luonto kyllä rikkoo silloin, kun sukupuoli jää pitkäksi aikaa syntymisen jälkeen määräämättömäksi, kuten huomaa noista nimenmuutto-ilmoituksista, joita joskus näkee.
Luonto oikkuilee paljon ja kulttuuri lisää oikkuja, mutta ihmiset voisivat olla nykyaikaan jo niin valistuneita, etteivät rankaisisi synnyntävammoista.
— Vai niin, oletko sitä mieltä? Hauska kuulla älyn sanoja yleisessä kirkunassa.
— Oh, minä tiedän varmaan, Ranskassa on jo kamareissa ehdotettu poistettavaksi niitä lakipykäliä, jotka käsittelevät tätä luuloteltua rikosta.
— Ihanko totta! Ja täällä ne kulkevat kuin spitaaliset ja palavat tuhkaksi yhä kalvavassa rauhattomuudessaan, että heitä epäiltäisiin tai heidät älyttäisiin. Minä kerron tapauksen, jonka näin omin silmin, niin saat päättää onko se pahetta, pilaantumista tai mitään muuta kuin ilmiö, jonka syitä emme tunne.
— Minusta on samantekevää, miksi sitä sanotaan, se on moukkien ja merimiesten ammattisairautta; ilmiö on yhtä intressantti kuin se että luonto tekee ihmisen sikiölle vasikan pään tai kolme kättä.
— Vähän kummallisempi sentään lienee, etenkin kun se ilmenee psyykillisenä, kaikkine miehen ja naisen välisine, viattomasta lemmenhaaveilusta johtuvine symptoomeineen.
— Viattomasta? Hm!
— Ihan niin, viattomasta, tarttui luutnantti. Minä tiedän, että sellainen suhde voi olla viaton.