— No, sitten rupeemme logaritmeihin. Katsos (sanoi hän) merimies ilman logaritmeja on kuin laiva ilman kompassia.
Hän nousi ylös ja otti hyllyltä logaritmitaulut. Toi tuolin pöydän ääreen ja otti kynän ja paperia.
Puhuttuaan jonkun aikaa niitä näitä karakteristiikasta ja mantissasta, jotka hän, kuten sitten jälestä huomasin, sotki, pani hän kynänsä pöydälle.
— Noo, keskeytti hän, mitenkä sinä viihdyt täällä laivalla?
— Hyvin, herra amiraali, vastasin minä.
— Entä toverit?
— Ei puhuta, lensi sanat suustani ennenkun ehdin huomata, miten moittivia ne olivat.
— Oikein, poikani, sanoi hän ja katsoi minuun kuten ijäkkäät nuorempiin, kun sallivat heidän uljailla.
— Tahdotko lasin punssia? kysyi hän, täällä on vähän kosteaa.
Mahdoton oli kieltää, kun en ollut raittiusmies. Mutta samalla minä sielussani säikähdin: jospa joku tulisi sisään ja näkisi päällikön juomassa kadetin kanssa! Hetki oli tukala. Oletko koskaan tuntenut häpeäväsi ja olevasi hämillä toisen puolesta! Minä pelkäsin hänen tähtensä!