— Ei, se olen ainoastaan minä, kuiski hän sydän kurkussa.
— Mitä sinulla on asiana? Mitä sinä minusta?
— Minä haluaisin puhella sinun kanssasi, vastasi hän melkein tajuiltaan.
Avain kiertyi lukossa. Albert ei ollut uskoa silmiään. Ovi avattiin.
Helène oli siinä pukimissaan vielä.
— Mitä sinä tahdot? kysyi hän. Samassa huomasi Helène, että mies oli riisuutunut ja että hänen silmänsä kiiluivat kummallisesti.
Rajusti lykkäsi hän miehen ulos ja paiskasi oven kiinni.
Dosentti kuuli sisällä permannon jysähtävän ja sitten rajua itkua.
Raivoissaan ja häpeissään palasi hän kamariinsa. Ihanko täyttä totta!
Mutta sehän ei voinut olla normaalia!
Seurasi uneton yö ja ajatusten hautominen, ja aamulla sai hän juoda kahvin yksinään.