Mutta sillä välin oli uusi valtiopäivämies ja professori seurustellessa poikamiesmaailmassa puolen vuotta, sattunut tutustumaan niihin uusiin ajatuksiin, jotka Englannista olivat tulleet uudistamaan mantereen vanhaa yhteiskunta- ja moraalioppia ja hän aavisti hetken lähenevän, jolloin hänen ja hänen "täyshoitolaisensa" tuumat törmäisivät vastakkain. Tukholmassa, jossa uudet henget rohkaisivat häntä tunnustamaan näitä jo sielussaan vironneita oppeja, alkoi hänelle uusi elämä.
Helène sitä vastoin, joka oli tuntenut valtiomahdin pitävän maukkaina kaikkia vanhoillis-evankeelisia kloakkilöyhkiä, vainusi "konjunktuuria vanavedessä" ja rupesi uskovaiseksi. Mutta silloin väli hajosi ja Albert kiimastui. Rakkautensa oli jäähtynyt ja hän kävi "muualla", sillä hän ei katsonut olevansa vaimolleen uskoton, kun vaimo ei ollut koskaan pyytänyt häneltä uskollisuutta tässä heidän olemattomassa suhteessaan.
Toisen sukupuolen kosketuksissa heräsi hänen miehuutensa tunne ja pian hän huomasi missä alennustilassa hän oli.
Helène näki miehen etenevän luotaan. Yhdyselämä tuli kärtyiseksi ja koska tahansa voi tulla tuho.
Lähenivät valtiopäiväin avajaiset. Helène näytti levottomalta ja muuttaneen mieltään miehen suhteen. Puheli lempeämmin kuin ennen ja huolehti tarkoin siitä, että miehellä oli hyvä olla. Niinpä näkyi paimentavan palvelustyttöjä toimittamaan tehtävänsä täsmällisesti ja ruuan ajoissa pöytään.
Mies tuli epäluuloiseksi ja ihmetteli, tarkkaili ja odotteli: jotain oli mielessä!
Eräänä aamuna kahvilla näytti Helène olevan tavallista avuttomampi. Nypli liinaa ja ryähteli kuivasti vähän väliä. Viimein otti ja uskalsi sanoa:
— Albert, alkoi Helène, sinähän tahdot tehdä palveluksen minulle ja sille asialle, jota minä ajan.
— Mikä asia se on? kysyi mies lyhyesti ja kuivasti, sillä nyt oli valtit hänen kourassaan.
— Tahdothan sinä toki toimia sorretun naisen hyväksi? Tahdothan!