— Siinä se ei tee vääryyttä. Toinen on alentunut tartunnan lähteeksi myymällä itseään: valtio kohtelee häntä kuin vesikauhuista koiraa. Jos tapaat miehen, joka alentuu niin syvälle, niin pane hänet poliisin huollettavaksi! Kas teitä, mokomat puhtaat enkelit, halveksitte miestä kuin hän olisi teitä likaisempi eläin! Mitä sinä minulta tahdot? Miksi sinä minua tahdot?
Albert näki, että Helènellä oli kädessä puhtaaksi kirjoitettu vihko, jonka hän oli tuonut kaapista. Odottamatta vastausta, otti hän kirjoituksen Helèneltä ja luki.
— Esitys valtiopäiville! Minun siis pitäisi ruveta bulvaaniksi ja esittää tämä! Mokomaa moraalia? Onko se sinun mielestäsi, ankarasti ajatellen, kunniallista?
Helène nousi paikaltaan, mutta purskahti itkuun ja heittäytyi sohvalle.
Albert nousi myös ja meni vaimon luo. Albert tarttui hänen käteensä koetellakseen pulssia; oliko taudin kohtaus. Helène takertui suonenvetoisesti hänen käteensä ja pusersi sitä rintaansa vasten.
— Älä lähde luotani, nyyhkytti hän, älä hylkää minua, jää ja anna minun luottaa sinuun.
Ensi kerran näki mies nyt hänen purkavan tunteitaan. Voi toki elää tuokin hieno ruumis, jota hän niin oli ihaillut ja rakastanut! Hänenkin suonissaan oli lämmin veri, joka eritti kyyneleitä. Mies silitti hänen otsaansa.
— Oi, sanoi Helène, tuntuu niin hyvältä, kun sinä hyväilet minua noin.
Oi Albert, kun meidän olisi aina näin!
— Niin, sanoi mies, miksei ole? Miksei?
Helène käänsi katseensa maahan ja toisti ainoastaan: