— Luultavasti, vastasi hän itselleen ja vaipui ehdoin tahdoin filosofisiin mietiskelyihin, — sitä uuden olennon siementä, jota vaimo kantoi, mutta jonka vaimo myös tahtoi tukehuttamalla tappaa.
Mitäpä muuta?
Mutta mitä rakasti vaimo miehessä? Hänen arvonimeään, asemaansa ja valtaansa.
Ja tällaisten vanhain kanssa oli työskenneltävä uuden yhteiskunnan rakentamiseksi.
Hän olisi tahtonut puhua suunsa puhtaaksi vaimolle, kun tämä tulee kotiin; mutta tiesi, ettei puhuisi. Hän tiesi, että hän ryömisi Helènen helmoissa ja kerjäisi hänen suosiotaan, että pysyisi yhä hänen orjanaan ja möisi kerta toisensa jälkeen sielunsa kuten tuo nainen möi ruumiinsa. Hän tiesi sen tekevänsä, sillä hän rakasti!
Ilman vihkimistä ja vihittyinä.
Raastuvanoikeuden notaari meni kauniina kevätiltana kävelylle vanhaan Humlegärdiin. Hän kuuli laulua ja soittoa Rotundalta ja näki valon virtailevan suurista akkunoista ja heijastavan hohdettaan äskenpuhenneiden lehmusten varjoon.
Meni sisään ja istuutui yksityisen pöydän ääreen lähelle lavaa ja tilasi totia.
Ensin lauloi joku koomikko surullisen laulun Kuolleesta rotasta. Sitten ilmestyi lavalle nuori tyttö ruusunpunaisissa vaatteissa ja esitti: "Og intet er saa deiligt som en maanskinstur". Hän näytti verrattain viattomalta ja omisti laulunsa viattomalle notaarillemme. Sellaisesta mainiosta kunnioituksesta ihastuneena alkoi notaari sarjan välipuheita pullolla oikeaa Liljeholmia, ja sovittelut päättyivät kahteen kalustettuun huoneeseen ja keittiöön tarpeellisine mukavuuksineen Ladugàrdslandetissa. Nuoren miehen tunteiden analyysi ei kuulu tämän jutun suunnitteluihin, ei myös huonekaluston ja välttämättömäin ulkohuoneiden kuvaaminen.
Sanon vain että he olivat hyviä ystäviä.