— Minkälaiset naiset? Raaka voima on jo aikansa vallinnut ja tulisihan meidän, kun olemme näin pitkällä sivistyksessä, toki älytä pitää hyvää sydäntä arvokkaampana kuin lihasten voimaa ja raakuutta.
— Tulisi! Ja, kuitenkin! Katsokaapas kohtauksia tuolla sisällä.
— Tosimiehuus minusta on tunteen aateluudessa ja sydämen intelligensissä.
— Te siis pitäisitte miestä, jota koko maailma sanoo heikoksi, nahjukseksi…
— Mitä minä maailmasta! Sen sanoista!
— Mutta kuulkaas, Tehän olette tavaton nainen! tuumi tuomari yhä mieltyneempänä.
— En yhtään tavaton! Mutta te miehet olette tottuneet pitämään meitä naisia jonkinlaisina huvinukkina —
— Minkälaiset miehet? Minä, neiti, olen lapsuudestani saakka kunnioittanut naista jonakin ihmisen korkeampana ilmestysmuotona ja aina siitä hetkestä saakka, jona joku nainen minua rakastaisi ja minä häntä, olisin minä hänen orjansa.
Adèle katsoi häneen kauan ja syvään. Sitten sanoi hän:
— Tehän olette tavaton mies.