— Te olette ihanteellinen luonne, sanoi Adèle, ja Te olette puhunut kuin minun sydämestäni. Te olette pyytänyt minun ystävyyttäni, ellen käsitä väärin. Te saattekin, mutta ensin koe. Tahdotteko näyttää voivanne sietää nöyryytystä ja pilkkaa hänen tähtensä, josta Te sanotte pitävänne.
— Tahdonko! Käskekää, minä tottelen!
Adèle avasi takokultaisen kaulanauhansa, jossa riippui medaljonki.
— Kantakaa tätä kaulassa ystävyytemme merkkinä.
— Minä kannan, vastasi tuomari hiukan arkaillen; mutta ehkä rupeevat sanomaan, että me nyt olemme kihloissa.
— Ja sitäkö Te pelkäätte?
— En, jos sinä haluat sitä. Haluatko sitä?
— Kyllä, Axel! Haluan sitä; sillä maailma ei salli mitään ystävyyssiteitä miehen ja naisen välillä; maailma on niin kurja ettei se usko puhtaaseen suhteeseen kahden eri sukupuolta olevan henkilön välillä.
Ja hän kantoi kahlettaan. Maailma, joka on hyvin materialistinen kahden kesken, sanoi kuten ystävättäret: — Tyttö nai päästäkseen naimisiin ja mies: saadakseen hänet. Se teki myös muutamia rumia viittauksia siihen, että Axel otti tytön rahojen tähden, koska hän itse selitti, ettei heidän välillään ollut mitään niin alhaista kuin rakkaus, ja ystävyys ei pakota ketään käyttämään samaa sänkykamaria, kuten naineilla on tapana.
He menivät naimisiin. Maailma oli saanut vihjeen, että he tulisivat elämään kuten sisarukset, ja maailma asettui ilkeästi virnistäen odottamaan tulosta siitä suuresta uudistuksesta, joka olisi muodostava avioliiton uudestaan.