— Kuka loppua tekee ja Manalle menee — Rundqvist katsoi parhaaksi puuttua puheeseen, kun havaitsi Karlssonin, sorvanpyrstö hampaissa hurjasti huitovan käsillään soutaakseen keskustelun omalle puolelleen takaisin, — mutta jonka nyt oli pakosta muiden nauruun yhtyminen. Menestyksestä mielissään Rundqvist rupesi lörpöttelemään enemmältäkin samaan suuntaan, niin ettei ketään enää haluttanut yksivakainen keskustelu maanviljelyksestä.
Murkinan päätyttyä muori tuli huoneeseen, pyytäen Karlssonia ja Kustia navettaa ja viljelyksiä katsomaan sekä sopimaan työnjaosta ja talon kuntoonpanemisesta; sitten kokoonnuttaisiin tupaan lukua kuuntelemaan.
Rundqvist laskiin sohvankannelle, lieden ääreen, ja sytytti piippunsa, mutta Norman otti harmoonikkansa ja istuutui kuistille, muiden mennessä navettaan. Täällä Karlsson huomasi asiain olevan hiukkasen paremmalla kannalla kuin oli rohjennut toivoa. Kaksitoista lehmää oli polvillaan sammalta ja olkia syömässä, sillä muu rehu oli jo aikoja loppunut. Niitä koeteltiin nostaa koivilleen, mutta kaikki ponnistukset raukesivat tyhjään. Kusti ja Karlsson koettivat vielä kerran kohottaa niitä työntämällä laudan vatsojen alle, vaan kun siitäkään ei ollut apua, niin elikot jätettiin oman onnensa nojaan.
Karlsson puisti epäilevästi päätään kuin tautivuoteelta lähtevä lääkäri, mutta säästi toiseen kertaan neuvonsa ja parannusehdotuksensa.
Juhtien laita oli vielä kurjempi, sillä ne olivat äskettäin lopettaneet kevätkynnön, eikä lampaillakaan ollut muuta kuin kuivaa kuorta käperrettävänä, sillä lehtikerput oli talven mittaan tyhjiksi syöty.
Siat olivat laihoja kuin metsäkoirat, kanat juoksentelivat navetassa; sontatunkioita oli siellä täällä, ja vesi uursi itselleen uitteja mihin sai.
Kun tarkastus oli päättynyt ja kaikki huomattu olevan rappiolla, väitti Karlsson, ettei nyt muu tullut neuvoksi kuin tarttua puukkoon.
— Kuusi lypsävää lehmää antaa enemmän kuin kaksitoista nälkään nääntyvää! Ja hän tunnusteli maitopeilejä ja maitoreikiä ja määräili vastustamattomalla varmuudella mitkä ne kuusi olivat, jotka ensin olivat ruokittavat ja sitten vietävät teurastajalle.
Kusti intteli minkä jaksoi, mutta Karlsson vakuutti ja vannoi, että niiden piti kuolla. Niiden piti kuolla, niin totta kuin hän eli!
Sitten vasta toden perästä ryhdyttäisiin parannustoimiin. Mutta ensinnäkin ostettaisiin kuivia ja hyviä heiniä, ennen kuin lehmät laskettaisiin laitumelle.