Metsästäjät olivat jo ladanneet uudestaan ja juoksivat entiselle väijymäpaikalleen, mutta Karlsson hiipi hiljalleen kotiin, päättäen asettautua hyökkäysasentoon, niin pian kuin varustukset olivat valmiina.
Kun hän illansuussa saapui kammariinsa, oli laskenut uutimen alas ja sytyttänyt kynttilän, tuntui mieli yksinäisyydessä ensisti vähän raskaalta, sillä hän pelkäsi noita, jotka hän oli itsestänsä eristänyt. Tähän asti hän oli tottunut päivät pääksytysten olemaan muiden parissa. Ei hän milloinkaan ollut kuuntelijain puutteessa, jos tahtoi tarinoida. Nyt ei kuulunut hiiskahdustakaan mistään, vaan tottumuksesta hän odotti, että joku häntä puhuttelisi. Hänen korvissaan soi olemattomia ääniä, ja hänen päässänsä, joka tähän saakka oli purkanut kaikki ajatukset puhuttuihin sanoihin, alkoivat käyttämättä jääneiden sanansiementen tähteet itää ja ponnistelivat päästäkseen ulos missä muodossa hyvänsä, masentaen mieltä, jottei tahtonut saada unta silmiinsä.
Hän rupesi kävelemään sukkasillaan edestakaisin ikkunan ja oven ahdasta väliä ja keskitti kaikki ajatuksensa huomispäivän töihin; järjesti päässään tehtävät askareet, jakoi ne, kumosi edeltäkäsin väitteet ja voitti vastukset. Tunnin verran työtä tehtyään, rauhoittuivat ajatukset, jotta hänen päänsä nyt oli kuin hyvin järjestetty ja huolellisesti viivoitettu vastakirja, johon kaikki eri ostokset on määräpaikkoihinsa piirretty, jotta yhdellä silmäyksellä saa yleiskatsauksen koko asemasta.
Vihdoin hän heittiin sänkyyn, ja kun tiesi olevansa yksin puhtaitten, tuoreitten raitien välissä, ja varmana siitä, ettei kukaan hänen untaan häiritseisi, tuntui siltä kuin hän nyt olisi ollut enemmän omassa vallassaan istukkaan tavoin, joka omin takein oli juurtunut, ja jonka nyt sai leikata emäpuusta irti, koska se tästä pitäen kykeni elämään elämänsä yksin, omin voimin, nähden kovempaa vaivaa, vaan myös runsaammin nauttien.
Ja siihen hän nukkui rientääkseen elämän maanantai-aamua ja työviikkoa kohti.
Kolmas luku.
Renki lyö valtin pöytään, pääsee yksinvaltiaaksi ja kärventää kukonpoikain siivet.
Lahna kävi parhaillaan kudulla, kataja pölysi, tuomi kukki, ja Karlsson teki kevätkylvönsä paleltuneisiin syystoukoihin, teurasti kuusi lehmää, osti kuivia heiniä eloon jätetyille, joten ne saivat koivet alleen ja kykenivät kömpimään metsään. Hän järjesti ja hommasi, raatoi itse kahden verosta, ja kun hän pani väen liikkeelle, niin ei yksikään uskaltanut ruveta niskoittelemaan.
Hän oli syntynyt eräällä Vermlannin tehtaalla kutakuinkin hämäräperäisistä vanhemmista ja osotti jo aikaisin haluttomuutta väkityöhön, mutta oli kuulumattoman kekselijäs karttamaan tätä syntiinlankeemuksen harmittavaa seurausta.
Kun häntä halutti tutustua inhimillisen toiminnan kaikkiin puoliin, niin hän ei koskaan suotta vitkastellut samassa paikassa, vaan niin pian kuin hän opittavansa oli oppinut, hankki hän uuden työalan, ja siten hän oli sepänammatista siirtynyt maanviljelijän toimeen, kokenut hevosmiehen virkaa, ollut puotipoikana, puutarhurin renkinä, rautatientyössä, tiilinpolttajana ja vihdoin kiertävänä kirjakauppiaana. Hänen täten muuttuessaan milloin miksikin maailma oli tasinut hänen luontonsa, ja hän oli tottunut tyytymään kaikenlaisiin oloihin ja ihmisiin, ymmärtämään heidän tarkoituksiaan, oivaltamaan heidän ajatuksiaan, arvaamaan heidän salaiset toivomuksensa. Hän oli sanalla sanoen, lähimmäisiänsä etevämpi, ja hänen tietonsa eri aloilla tekivät hänet taitavammaksi johtamaan ja järjestämään kuin tottelemaan huonompaansa ja sovittumaan sen vaunun pyöräksi, jonka tuli häntä itseään vetää.