— Kelvanneehan tuohon muori! pilaili Rundqvist, jolla sanottiin olevan silmät selässäkin.
— Muori haravoimaan! huutavat nyt kaikki yhteen ääneen. — Muori niitylle!
Muori tekee vyöliinallaan estelevän liikkeen.
— Hyvänen aika! Minäkö vanha räppäsilmäinen eukonrutimo tyttöjen pariin? En, en sinä ilmoisna ikänä. Tehän olette kaikki päästänne pilalla.
Vastarinta ärsyttää.
— Ota pois, ota sinä akka vaan, kuiskaa Rundqvist Normanin säestämänä ja Kustin kasvojen yhä synkistyessä.
Inttelyistä ei ollut apua. Toisten melutessa ja katketakseen nauraa hohottaessa Karlsson juoksee tupaan hakemaan muorin omaa haravaa, joka on piilossa jossain vinnillä; muori perästä huutaen:
— Elkää Herran nimessä! Ette saa mennä minun piilojani repeloimaan! — Ja molemmat katoavat, rähiseväin heinämiesten heitä kokkapuheilla yhä hätistäessä.
— Minusta — Rundqvist katkaisi kotveroiseksi syntyneen äänettömyyden — minun mielestäni he viipyvät joltisenkin kauvan. Meneppäs, Norman, katsastamaan mitä ne tekevät!
Myrskyiset mieltymyksen osotukset kiihottivat kunnianhimoista jatkamaan.