"Kun minä ajattelen miten Iita nyt on yksin eksyttävässä Baabelissa ilman tukevata kättä, joka saattaisi torjua vaaraa ja kiusauksia Iidasta, kun ajattelen kaikkia niitä syntisiä tilaisuuksia lankeemiseen, jotka tekevät tien leveäksi ja jalan keveäksi, niin tunnen sydämmenpistosta, tuntuu siltä, että olen rikkonut Jumalaa ja ihmisiä vastaan, jättäissäni Iidan synnin pauloihin, olisin tahtonut olla ikään kuin Iidan isänä, ja Iita olisi turvannut vanhaan Karlssoniin kuin isään ikään".
Kirjoittaessaan sanat "isä" ja "vanha Karlsson" heltyi hänen sydämmensä perin pehmeäksi, ja hänen mieleensä muistuivat viimeiset hautajaiset kylässä.
— "Kuin isä, jonka sydän ja huulet aina ovat alttiit säälimään ja anteeksi antamaan, kuka sen tietää miten kauvan vanhan Karlssonin (hän rakasti jo tätä lausetapaa) on sallittu täällä elää, vai eikö hänen päivänsä täällä jo ole luettu kuin vedenpisarat meressä ja tähdet ilmassa, ehkä hän, ennen kuin arvataankaan, on lakastunut kuin kulokorsi ja silloin joku kenties mielellään penkoisi hänet ylös maan povesta, joka nyt ei sitä uskoisi, mutta toivokaamme ja rukoilkaamme, että hänen on suotu elää vielä sinä päivänä, jolloin kukkaset puhkeavat ja mettiset jälleen meillä kuhertelevat; silloin on sarastava suloinen aamu monelle, joka nyt valittaa ja huokailee ja psalmistan kanssa tahtoisi laulaa — — —"
Koska hän ei jaksanut muistaa miten psalmista lauloi, täytyi hänen nousta testamenttiaan hakemaan kirstusta. Mutta siinä oli niin paljolti valitsemisen varaa, ja Liisa huusi jo illalliselle, jotta täytyi iskeä umpimähkään ja pistää paperille:
Korven laitumet myös tiukkuvat ja kukkulat ovat ympäri iloissansa.
Kedot ovat laumaa täynnä, ja laaksossa on tihkiältä jyviä, niin että siitä ihastutaan ja myös lauletaan.
Luettuaan tämän hän mielihyväkseen huomasi, että maalaiselämää siinä sangen sattuvasti kuvattiin kaupungin elämää kaikin puolin paremmaksi, ja koska juuri tämä asian kipeä kohta olikin, niin hän päätti olla siihen enää kajoamatta; kyllä kaiketi Iita jo tuosta yskän ymmärtäisi.
Sitten hän rupesi miettimään mitä muuta hän voisi keksiä; vaan nälkäpä siinä alkoi tulla ja yhdentekevä mitä hän kirjoitti, sillä ennen kevättä Iita jo olisi poissa, sen hän tunsi.
Siksi hän piirsi kirjeen alle "Sinun uskollisin ja luopumattomin ystäväsi" ja laskeusi kyökkiin illastamaan. — Iltapuoleen oli ruvennut tuulemaan. Levottoman näköisenä eukko istuutui pöydän ääreen, missä ennestään istui Karlsson yksin. Tytöt käyskelivät äänettöminä ja odotellen takan ja pöydän väliä.
— Karlsson on ryyppyä vailla tänä iltana, lausui muori; näen silmistä, että se on ihan tarpeen.