— Sumpillapa minä tänne tulin; — kyllä Roopertti siitä huolen pitää. Viehän minut suojaan vaan, sillä tänä iltanahan tuulee läpi luitten ja ytimen. Soh, mars vaan!
Karlsson kulki edeltä, lyhty kädessä, ja pastori perässä kintereillään koira, joka tuontuostakin hyppeli pensaihin ikään lentoon lehahtaneen töyrin jälkiä nuuskimaan.
Emäntä oli lähtenyt lyhdyn valoa kohti käymään, ja tuntiessaan tulijan pastoriksi, ihastui hän ja toimitti hänelle tervetuliaiset.
Pastorin oli kalanmyyntimatkalla myrsky yllättänyt, jotta oli pakosta yötyminen taloon; hän manasi ja kiroili huonoa onneaan, kun ei ollut päässyt ajoissa kaupunkiin kaloja myymään "nyt kun sata pirua oli vaanimassa jok'ikistä häntää, mikä vedessä liikkui".
Emäntä olisi vienyt tulijan tupaan, mutta tämä kulki suoraa päätä kyökkiin pesävalkean ääreen, jonka nopeimmin luuli hänen vaatteensa kuivavan. Lämpö ja valo eivät kumminkaan näkyneet tekevän pastorin hyvää, sillä kasvojaan pahoin väännellen, ikään kuin karistellakseen unet silmistään, hän rupesi riisumaan saappaita jalastaan. Karlsson veti sill'aikaa hänen päältään vanhan, vihreänharmaan, pörröisestä villavaatteesta tehdyn viitan, ja vähän ajan päästä pappi istui sukkasillaan villaröijy yllään, pöydän kulmassa, johon eukko vast'ikään oli kahvivehkeet tuonut.
Se, joka ei pastori Nordströmiä tuntenut, ei mitenkään olisi voinut arvata, että tämä saaristolainen kuului hengelliseen säätyyn; siksi oli tuo Upsalasta määrätty, aikanansa jotensakin hieno kappelikunnansaarnaaja kolmikymmenvuotisen sielunhoitonsa kuluessa entuudestaan muuttunut. Lopen niukka palkka oli hänet pakoittanut hankkimaan elatuksensa merestä ja maasta, ja kun tämä riista ei riittänyt, täytyi turvauta pitäjäläisten avuliaisuuteen, jota hän, oloihin mukautumalla ja ystävällistä kanssakäymistä viljelemällä, piti vireillä. Mutta tuo hyvänsuonto ilmausi enimmäkseen kestityksen ja puolikuppisten muodossa, jotka paikalla olivat nautittavat eivätkä siis saattaneet pappilaa vaurastuttaa vaan pikemmin vaikuttivat pahaa noiden etujen nauttijan ruumiilliseen ja hengelliseen tilaan. Koska paitsi sitä saaristolaiset joko siitä syystä, että monasti olivat kokeneet Jumalan hengenhädässä auttavan vaan sitä, joka itse kykeni itseään auttamaan, tahi siitä, etteivät oikein jaksaneet käsittää mitä yhteyttä kovalla itätuulella oli Augsburgin tunnustuksen kanssa, eivät täysin pystyneet ymmärtämään tuon pienen rakentamansa puukappelin hyötyä, niin muuttui kirkolla-käynti, jota vaikeuttivat pitkät soututaipaleet tahi suorastaan estivät kovat vastatuulet, paremmin jonkinlaisiksi markkinoiksi, joilla tuttavia tavattiin, kauppoja tehtiin ja kuulutuksia kuunneltiin. Muuten pastori oli ainoa paikkakunnan viranomainen, jonka kanssa jouduttiin tekemisiin, etenkin kun loitommalla sydänmaissa asuvalta vallesmannilta ei milloinkaan kysytty neuvoa lakiasioissa, jotka miehet keskenään ratkaisivat viinatuopin tai oluthaarikan ääressä.
Pappi oli nyt, niinkuin mainittiin, lähtenyt kaupunkimatkalle myymään pyytämiään kaloja, mutta myrskyn noustessa joutunut tuuliajolle. Pyssy raavaannahkaisessa huotrassa ja ruoka ja käsikirja hylkeennahkalaukussa, märkänä ja vilusta kohmettuneena hän oli valoon ja lämpimään tullut ja silmiään hieroen laskeunut kahvipöydän ääreen. Kreikan ja latinan viimeisetkin jäljet olivat haihtuneet tuon pesävalkean ja kahden talikynttilän valostaman olennon kasvoista, joka oli merimiehen ja talonpojan parittelusta syntynyt. Tuo muinoin valkoinen käsi, joka koko nuoruutensa ajan oli kirjanlehtiä käännellyt, oli ruskea; aurinko ja suolainen merivesi oli siihen kirjannut kellertäviä kesakoita, airot, purjenuorat ja ruoritanko olivat sen kovoittaneet ja kansittaneet; puoleksi syötyjen kynsien reunat olivat mustat mullasta ja likaisista työkaluista; ulkokorvat olivat kasvaneet karvoja umpeensa, ja niihin oli pantu lyijyrenkaat märänvuotoa ehkäisemään; villaröijyn taskusta riippui tukkalenko, johon hänen vaskinen kellonavaimensa oli kiinnitetty, märistä sukista kurottivat isot-varpaat likaisia päitään, jota jalkain alituinen liikunta pöydän alla koki salata; röijy oli kainalokuoppien kohdalta keltainen hiestä, housunlämsä ra'ollaan nappien puutteesta.
Hän otti piipun housunlakkaristaan, ja juhlallisen vaitiolon vallitessa hän sitä kopisti pöydän laitaan, jotta pieni myyränmätäs tuhkasta ja happamesta tupakasta syntyi lattialle. Mutta käsi vapisi eikä piippuun pistämisestä tahtonut sen valmiimpaa tulla; se kävi niin seikkaperäisesti, ettei voinut olla huomiota herättämättä.
— Mitenkäs pastorin terveyden laita tänä iltana on, ette taida olla oikein hyvissä voimissa? kysyi Flodin matami.
Pastori kohotti päätään ja katsahti katto-orsiin ikään kuin sieltä puhujaa etsien.