— Elä ole milläsikään, kyllä hän aina suoriutuu! lohdutteli pastori.
— Elkää sanoko, pastori! Enhän minä verkkorääsyistä paljon piittaa, vaikka onhan niistäkin rahaa maksettu, kunhan vaan poika kunnialla sieltä pääsisi, niin…
— Eihän tuo nyt tämmöiseen rajuilmaan lähtene jatoja nostamaan.
— Pastori kulta, ei sitä tiedä taata; se on isäänsä, pitää liiaksikin hellän huolen omaisuudestaan ja on aulis henkensä kaupalla haromaan verkkonsa vaikka meren pohjasta.
— Jos hän semmoista suden sukua on, niin hän on auttamattomissa! Muuten vesi antaa runsaasti riistaa tätä nykyä, olimme menneellä viikolla valaan pyynnissä ja saatiin kuudesta apajasta kahdeksantoista kappaletta.
— No olivatko nuo minkälaisessa lihassa?
— Vielä häntä kysyy! lihavia kuin syöttöporsaat. Mutta kuulkaahan nyt, Flodin matami, onko noissa kuuluvilleni tulleissa juorupuheissa, että uudelleen aijotte miehelle mennä, vähintäkään perää? Sanokaa pois, onko niissä perää?
— Voi, voi, niiden loruja ja lörpötyksiä, kyllä osaavat, jos niiksi tulee. Voi, voi, san' niin, hupattavatko ne todellakin semmoisia?
— No niin, eihän se minua liikuta, toisti pastori, — mutta jos siinä on perää, että renki olisi tuo valittu, niin tulee minun poikaa sääli.
— Mikäpähän pojalla olisi hätänä? Huonompaankin isintimään sen olisi ollut pakosta tyytyminen.