— Tuohan jo melkein alkaa kyllästyttää.
— Niin, mutta perin luonnotontahan on, että ihmiset olemattomasta lopertelevat; minä en ainakaan sen perille pääse, sanoi Karlsson ilkipilaisesti.
— Niin, mitäs Karlsson, nuori pulska mies, minusta vanhasta, hatarahampaasta akasta huolisi.
— Joutavia, täti, vanhasta vara parempi. Ja jos minä kerran naimista ajattelisin, niin en minä ottaisi lutusta, joka ei mitään osaa eikä ymmärrä, sillä katsokaas, täti, halu on toista ja naiminen toista; halu, lihallinen halu, katoaa kuin savu eivätkä monenkaan lupaus ja luottamus mitään merkitse. Mutta toisin on minun laitani. Uskokaa pois, täti, kenen minä nain, sille minä uskollisena pysyn; semmoinen minä aina olen ollut ja semmoiseksi jään. Se valehtelee, joka muuta julkenee sanoa.
Flodin matami höristeli korviaan.
— Entäs Iita, milläs kannalla se Iidan ja Karlssonin väli nyt on; eihän vaan lie rikkoutunut? tutkisteli muori.
— Niin, Iita, mitäs Iidalla on hätänä, jos vaan viitsisin sormellani osottaa, olisi tyttö tuota pikaa sylissäni, mutta katsokaas, täti, hänellä ei ole oikeata mielenlaatua, hän on maailmanmielinen ja turhapäinen, ja eiköpä tyttö parka jo harhateillekin lie eksynyt. Minulla alkaa jo olla ikää, eikä minua enää haluta hupsutteleminen; minä sanon sen suoraan, että jos minä naimista hommaisin, niin minä ottaisin vanhanpuoleisen, ymmärtäväisen ihmisen, jolla on oikea mieli. En oikein tiedä miten tuon sanoisin, mutta täti sen kenties ilmankin hoksaa, sillä tätillä on pää ja aatteet, on niin, kautta kunniani.
Akka oli istautunut pöydän ääreen paremmin päästäkseen Karlssonin koukkujen perille ja ollakseen valmis antamaan myöntävän vastauksen, niin pian kuin Karlsson vähänkin ikään kuin kosijaksi kallisteleisi.
— No mutta kuulkaahan Karlsson, eukko etsi vyyhdestä uuden langan pään, — eikö Karlsson ole ajatellut ypöyksinäistä ja upporikasta Åvassan leskeä, joka ei muuta halaja kuin toista miestä entisen sijaan?
— Hyi tuo, kyllä minä sen vanhan hupakon tunnen, hänelläkään ei ole oikeata luontoa eikä oikeata mielenlaatua, joka yksin minua tyydyttää. Rahoista, ulkonaisesta prameudesta ja koreista vaatteista minä en välitä; ja se, joka minut tuntee, voi sen todeksi todistaa.