Nuolenpäisiä sanoja sateli kotvasen vielä, kunnes Kusti teki riidasta lopun lähtemällä pappilaan, jossa sai toimeen häiden lykkäämisen tuonnemmaksi, kun Karlssonin paperit muka eivät olleet selvät. Kuusi kuukautta Karlssonin vielä tätä ilopäivää täytyi odottaa. Se isku koski kipeästi häneen, mutta minkäpä sille taisi. Voimainsa takaa hän pyysi väliaikaa hyväkseen käyttää. Hän puheli leikillisesti lykkäyksestä ja voitti puolelleen talon väen, paitsi Kustia, jossa ei sovinnon oireitakaan näkynyt. Karvasta mielialaa ja salamähkäistä riitaisuutta koki poika kaiken aikaa vireillä pitää.
Siten meni talvi hiljaista menoaan. Hirren hakkuu ja jäänuotan veto vaihtelivat linnustamisen, korttipelin, puolikupin juonnin tai pienempäin kemujen kanssa. Talvi meni mailleen, ja jälleen oli kevät. Pitkissä jonoissa palasivat haahkatelkät ja houkuttelivat järvelle, mutta maatyöhön Karlsson kiinnitti kaikki voimat. Runsas sato oli, näet, tarpeen, jott'eivät hääkulungit lopen suurta läpeä kukkaroon kaivaisi. Häät muutoin pidettäisiin oikein rahahäät, niin upeat, että niiden täytyi painua jokaisen osanottajan ikimuistiin.
Muuttolintujen keralla saapuivat suvivieraatkin. Professori lausui kaikesta niinkuin ennenkin: "hyve, hyve!". Suuresti näyttivät häntä huvittavan naimapuuhat ja tekeillä olevat häät. Ida onneksi ei ollut mukana. Huhtikuulla hän oli luopunut palveluksesta, arvatenkin naimista hommaten. Hänen jälkeläisensä ei ollut suinkaan viehättävä, ja Karlssonilla oli tätä nykyä siksi paljon touhua, ett'ei hän lainkaan joutanut piikain armastelijaksi; sitä paitsi hänellä oli varmat valtit kourassa, joita tietenkään ei halunnut hyötähyviään alttiiksi panna.
Juhannuspäivänä kuulutettiin ensi kertaa, ja heinän teon ja leikkuun välillä häät olivat pidettävät, silloin kun on hiukkanen työlomaa.
Jo ensi aikoina kuulutuksen otettua saattoi Karlssonissa jonkinlaisen mielenmuutoksen huomata. Flodin matami sen tietysti ensimäisenä oivalsi. Maan tavan mukaan he tosin aina kihlauksesta saakka olivat eläneet kuin aviopari ikään, mutta kun Kustin pappilassa ilmoittama este yhä uhkasi Karlssonin tulevaisuutta, niin hän tällä ajalla oli ollut varovainen ja sävyisä. Nyt kun sotkuinen vyyhti oli selvennyt, nosti hän nokkansa pystyyn, rupesipa vielä kynsiäänkin näyttämään. Muoriin tämä käytös silti ei sanottavasti vaikuttanut, kun hän tunsi asemansa ja vallan hyvin tiesi kenen omaisuus oli. Hampaitaan näytti kumminkin tarvittaessa hänkin, vaikka niitä tosin ei montakaan ollut. Kolmantena kuulutuspäivänä sattui ensimäinen pieni kahakka.
Paitsi Lottaa oli saaresta joka kynsi lähtenyt rippikirkkoon. Tavan mukaan otettiin pienin vene tälle matkalle. Jos, näet, sattuisi tyyntymäänkin, olisi tämä kevyt soutaa. Tilasta sentähden pyysi tinka tulla, erittäinkin kun matkatarpeita liiemmaksikin oli mukana; papille kaloja ja lukkarille kynttilöitä, sekä oman tarpeen varaksi vaatteita, joita muutettaisiin kirkkorannassa; painoa lisäsi veneen runsas kalustokin, purjeet, airot, viskaimet, istuinlaudat, jakkarat.
Vanhan tavan mukaan suurusteltiin näin sunnuntai-aamuna tavallista hiukkasen ylellisemmin; taskumateista ja lekkereistä tarjoiltiin virvoketta. Järvellä pani paahtava helle miehet hikoilemaan, eikä soutu tuntunut yhtäkään miellyttävän. Päinvastoin tehtiin tenää, ja pikku kiistakin syntyi, sillä ei ketään haluttanut hikipäässä saapua kirkolle. Naiset välittämään ja sovittamaan. Onneksi jo jouduttiin kirkkolahdelle, jonne kirkonkellot rupesivat kuulumaan. Tämä rauhaa ja sovintoa tietävä ääni, jota vuosikausiin ei oltu kuultu, sai kiihtyneet mielet asettumaan. Aamukellot ne vasta olivat; ei siis kiireestä vielä tietoakaan.
Flodin matami lähti pappilaan kaloja viemään. Pastori oli parranajo-puuhissa ja nurpealla päällä. —
— Harvinaisia, perinharvinaisia vieraita kirkolla tänään, tervehti hän. — Hemsöläiset eivät juuri heti huomenna kirkkoon tule. Pastori pyyhki saippuan vaahtoa veitsestä etusormeensa.
Karlsson, joka oli kantanut kalat, käskettiin kyökkiin, jossa sai ryypyn kanto-vaivoistaan.