Mutta pastorin ajatukset näyttivät harhailevan kaukana korteista ja hyttysistä.
— Kuules Kusti, lausui hän vihdoin, — voisithan sille antaa vähän nenälle, silti häistä poisjäämättä. Pelkurimaiseltahan näyttäisi, jos tuommoista viikaria väistäisit. Jos haluat häntä oikein suututtaa, niin tiedän minä paremman keinon.
— No mitenkä se sitten kävisi päinsä? kysyi Kusti, jonka mieleen nyt johtui hääherkut, jotka sitä paitsi vielä hänen omista peruistaan maksettaisiin.
— Tule kotia heti vihkimisen päätyttyä. Voithan sanoa viivästyneesi järvellä. Siinä on jo haveria yltäkyllin. Sitten juotamme hänet yksissä neuvoin humalaan, jott'ei morsiusvuoteelle pääsekkään. Pojilla teetetään hänelle jotain kuria sen lisäksi. Eiköhän tuo jo riittäne?
Pastorin tuuma alkoi Kustia miellyttää. Yksinäinen elämä ja öinen taistelu hyttysten kanssa ei ajan mittaan huvittanut, ja sitä paitsi alkoi yhä enemmän mieli tehdä hääruokia, joita kotoa lähtiessä oli nähnyt valmistettavan. Pitkittä tuumitta hän siis hyväksyi pastorin suunnitelman, jonka hän päätti panna toimeen, niin totta kuin eli. Sangen tyytyväisinä itseensä ja toisiinsa he päivän noustessa kapusivat lavoillensa nukkumaan, kun hyttysetkin vihdoin olivat väsyneet yölliseen tanssiinsa.
* * * * *
Kotiin palaavilta hailinpyytäjiltä Karlsson oli kuullut pastorin ja Kustin olleen matkalla Norstenille päin. Jotain koirankuria siis varmaankin oli tekeillä, arveli Karlsson. Hän vihasi pastoria sekä kuusikuukautisen esteen että yleensä halveksivan kohtelun vuoksi. Karlsson oli imarrellut, liehakoinut, nöyristellyt, lahjonut, sanalla sanoen, koettanut kaikkia keinoja pastorin suosiota saavuttaakseen, mutta turhaan. Kun sattuivat samaan huoneeseen, kääntyi pastori aina selin Karlssoniin pistellen ja laskien kokkapuheita, jotka vallan hyvin soveltuivat rengin yksityisiin suhteisiin. Kuultuaan yhtymisestä ulkoluodoilla, arvasi renki sillä olevan erityisen tarkoituksen sekä että hänen varalleen salavehkeitä tehtiin. Hän päätti sentähden olla varuillaan ja etukynnessä häätää heidän hankkeensa. Ranniston pursimies oli sattumalta virkalomalla. Hän oli otettu juomanlaskijaksi ja apumieheksi Hemsöhön, missä hän vanhastaan oli taitavaksi huvien ja tanssien toimeenpanijaksi tunnettu. Tämä mies oli Karlssonin puolelle voitettava. Se kävikin helpommin kuin oli luullut. Pastori oli aikanaan viivyttänyt pursimies Rappia rippikoulussa kokonaisen vuoden siitä syystä, että tämä enemmän rakasti tyttöjen kuin kirjojensa seuraa. Tämä tietysti hidastutti Rapin edistymistä laivaston virassa ja tuotti hänelle muitakin haittoja. Kahvipuolikkaan ääressä suunniteltiin kostotuumaa pastorin pään varalle. Naurun ja pilkan alaiseksi hän oli saatettava, joka paraiten kävisi päinsä siten, että pappi juotettaisiin humalaan. Tämä oli pääjuoni, sivuseikat ajallaan itsestään selviäisivät.
Molemmin puolin paulat siis oli viritetty, sattumus oli ratkaiseva ken voittajana saaliin korjaisi.
Jo sarasti hääpäivän aamu. Kiukkuisina ja häähommista ylen uuvuksissa sinä aamuna herättiin. Koska vesimatkoja on vaikea tarkoin laskea, saapuivat ensimäiset vieraat ennen aikojaan, vaan niitä ei kukaan ollut huomaavinaankaan. He kuhnivat sentähden pitkin mäkiä kuin kuokkavieraat. Karlsson hulmusi paitahihasillaan laseja pyyhkien, pulloja availlen, kynttilöitä jalkoihin asetellen ja milloin missäkin askareessa. Morsianta vasta puettiin. Huonekalut ryhmöttivät tuvan peräseinämällä kuin huutokaupan varalle. Tupa oli lehvillä koristeltu, lattia puhtaaksi pesty. Viirisaikassa liehui pursimieheltä lainattu tullilippu. Koivut olivat kahdenpuolen tuvan ovea, ja yläpuolella seinämällä puolan varsista ja päivänkakkaroista tehty seppele ja kruunu. Ikkunoissa loisti kauniine leimoineen pitkät pullorivit kuin parhaassa väkijuomamyymälässä. Karlssonin toimesta täten oli järjestetty, sillä hän rakasti koreita värejä. Päivän säteiden tavoin loisti kullankarvainen punssi vihreiden ikkunalasien läpi, ja konjakin purppura paistoi kuin hiilituli ahjossa, korkkien hopeanhohtoiset koterot säkenöivät kuin uudet neljänkolmatta äyrin kappaleet. Vastustamattomalla voimalla akkunat vetivät muutamia nuoria miehiä puoleensa. Ihmetellen ja ihaellen he siinä seisoivat kuin suuren kaupungin puodin ikkunassa. Oikeinpa kurkkulakea rupesi repimään.
Kahden puolen ovea oli kaksi kuudenkymmenen kannun astiaa. Siinä ne törröttivät kuin tykit linnan portilla, toisessa viinaa, toisessa sahtia. Näiden taa oli kaksisataa olutpulloa kartioiksi kasattu kuin tykkien luodit. Uhka-uljaalta tuo näytti, ja korkinavain vyöllä pursimies Rapp siinä käveli, ylvästellen ja kuin hyväkin sotakapteini huostaansa uskottua sotavarastoa järjestellen. Tynnyrit hän oli koristellut kuusen oksilla ja varustanut rautahanikoilla. Tuon tuostakin hän löi pamahutti tulppavasaralla astioita, jotka kumisten vastasivat olevansa täpö täynnä jaloja nesteitä. Pulska tuo juomanlaskija juhlapukineissaan olikin. Sininen verkatakki suli somasti solakan vartalon ympärille, valkoiset housut olivat jalassa, kiiltonahkainen lakki päässä. Miekkaa hän vaan puuttui. Moukat kunnioittivat ja pelkäsivät häntä, joten hänelle hyvin sopi toinenkin luottamusvirka näissä pidoissa. Järjestysmiehenä hänen tuli ehkäistä mahdollisesti sattuvia tappeluja, estää vallattomuutta ja tarvittaessa heittää kinastelijoita ulos. Vauraampien talollisten pojat olivat häntä halveksuvinaan, mutta silkkaa kateutta se oli. Olisivat kyllä itsekin halusta virkatakissa upeilleet, jos eivät pamppua ja ärhäköitä meritykkimiehiä olisi pelänneet.