— Kutakuinkin nopeaanpa tässä riennetään, kursaili pappi, mutta
Karlssonin mielestä kävi kaikki niinkuin piti.
Rapp luikki miehestä mieheen, salavihkaa vieraita yllytellen kilistelemään pastorin kanssa. Pian olikin pastori tyhjentänyt ensimäisen lasinsa ja oli jo toista tekemässä.
Silmät pyörivät hänen päässään ja suu matustaa. Karlssonia tähystää hän tarkoin päästäkseen siitä selville eikö mies jo alkanut olla vähän niinkuin hienossa tikussa. Mutta näköä rupesi hämärtämään, jonka vuoksi hän vaan kilisteli vanhan vihollisensa kanssa.
Nyt Liisa huutaa:
— Hän on siellä, hän on siellä!
— Mitä hittoja, joko hän on siellä!
Pastori oli peräti unohtanut mistä oli kysymys!
— Kuka siellä on, Liisa? huudettiin miehissä.
— No kah, Kusti! Kukas muu!
Pastori nousi, astua hynttäili tupaan ja toi sieltä ujostelevan Kustin, jonka väkisten istutti pöydän päähän. Pojan malja juotiin "eläköön" huutojen kaikuessa. Kusti muutti sitten Karlssonin luo ja kilisti sanoen: — no, onneksi sitten!