— Se kantelee metsästystamineitamme aittaan, kyllä hän kohta sieltä joutuu.
— Ja Rundqvist on jo mennyt levolle, alkoi eukko, no, onhan jo aikakin, ja Karlsson lienee jo hyvinkin väsyksissä, hän kun on taivalta tehnyt. Minä lähden Karlssonille näyttämään makuusijan, Karlsson on hyvä ja seuraa.
Renki olisi mielellään jäänyt paikoilleen katsomaan miten "tuntilasi" valuisi tyhjiin, mutta emännän viittaus oli niin selvä, ettei sitä tohtinut olla noudattamatta. Saatettuaan hänet kyökkiin muori palasi poikansa luo, jonka kasvonjuonteet taas olivat muuttuneet levollisiksi.
— No, mitä miehestä arvelet? kysyi eukko; — nöyrältä ja kunnolliselta hän minusta näyttää.
— Jopa jo, jupisi Kusti. Elä usko tuota huopparia, äiti, hän puhua parpattaa paljon puuta heinää, senkin vilkuna.
— Joutavia, poikani, saattaa hän silti olla kunnon mies, vaikka hän halusta leikkiä laskee.
— Usko pois, äiti, tuo mies on suuri lurjus, jonka kynsissä varmaan vielä ollaan helisemässä. Mutta mitäpä tuosta: tehköön työtä ruokapalkoillaan, enkä minä vaan hänen salli nenälleni hypätä, sen vannon ja vakuutan. Niin, ethän sinä milloinkaan minua usko, mutta saatpahan nähdä, saatpahan nähdä! Kyllä sitten kadut, kun on myöhäistä! Miten oli vanhan Rundqvistinkin laita? Hänenkin huulensa olivat kyllä höpöllänsä ja selkänsä norja kuin kuumennettu kataja; pääsemättömissä hänestä on oltu, ja ikielätiksi hänkin vaan meille jää. Tuommoiset suupaltit, joiden sanalipas aina on auki, saavat vaan puurovadissa suuria aikaan. Usko pois!
— Sinä Kusti, sinä olet ihan isääsi, et ikinä usko ihmisistä muuta kuin pahaa, ja sen lisäksi vaadit heiltä mahdottomia. Rundqvist tosin ei kykene vesille. Hän on ylämaasta, mutta paljon hän osaa mitä muut eivät taida; meritoimiin harjaantunutta väkeä emme ikinämme enää yhytä, ne kun kaikki menevät tulliin, laivastoon ja luotsilaitokseen. Näet sen, meidän on pakosta tyytyä maamoukkiin.
— Niin, oikeassa olet: kuka tähän aikaan viitsii rengiksi ruveta, kun voipi päästä ruunua palvelemaan. Siitähän kaikki roskaväki sydänmailta meille kotiutuu. Älköön kukaan uskoko, että tänne rannistoon oikeita ihmisiä tulee, joill' ei siihen ole erityisiä syitä, ja siksipä minä vielä kerran sanon: pidä varasi!
— Niin, Kusti, pidä varasi sinäkin, intteli muori — ja pidä huolta omaisuudestasi, sillä sinullehan tämä kaikki kumminkin kohta jää. Olisit kotosalla, etkä aina vesillä etkä edes ottaisi miehiä työstä, niinkuin tähän asti olet tehnyt. Haahkaa nyppien Kusti vastasi: