— Nyt saat kylpeäksesi, senkin raato!
Ranta oli laito, mutapohjainen ja vuosikausien kalan sotkut olivat siihen keräytyneet. Rapp tarttui hänen vyötäistensä ympärille tekemäänsä silmukkaan ja viskasi hänet järveen. Pastori rupesi äläjämään kuin tapettava porsas.
— Hinaa! komensi Rapp, kun väkeä alkoi kokoontua mäelle ja muutamia rantaan päin juosta.
Mutta Karlsson laskeusi polvilleen nukkunutta liejussa vierittelemään; hän ryvetteli mustat vaatteet saveen, jott'ei enää jälkiäkään näkynyt morsiusvuoteella tapahtuneesta onnettomuudesta.
— Mikä siellä on? Mikä kumma! huusivat paikalle saapuvat miehet.
— Pastori on kaatunut järveen! Ohoi! vastasi Rapp, vetäen maalle huutavaa pappia.
Siihen kokoontuivat kaikki häävieraat. Karlsson rupesi nyt jalomielisen pelastajan ja armelijaan samariitan osaa näyttelemään. Hän oihkaili ja päivitteli käyttäen kotipuolensa murretta, niin kuin ainakin kun oikein uskottavalta tuli näyttäytyä:
— Outtako kummempoo kuulleet! Kun sattumalta tulen rantaan, kuulen ve'estä pulikoimista ja puipotusta, jotta luulin hylkeen siellä elämöivän; mutta ihmeekseni löyvän sieltä meijän oman pienen pastorin. Herra Jiessus, huusin minä purs'miehelle, — sehän taitaa olla ite Nordströmin pastori, joka siinä siipiään räpyttelee! Ja siittä minä sanoin Rapille: Juokseppas nuoran peä! Ja Rapp toi nuoran. Mutta kun tuo lihava ruumis pingoitettiin raksiin, niin tämäkös älähymään kuin tapettava porsas. Kahtokoo nyt missä siivossa se on!
Pastori oli todellakin tuiki ruokottoman näköinen, ja miehet katselivat sielunpaimentaan häviämättömän kunnioituksen sekaisella inholla ja kokivat kiireimmän kautta korjata hänet suojaan.
Tätä tarkoitusta varten pastori nostettiin kahdesta airoparista tekaistuille sapilaille, ja neljä tukevata miestä kantoi hänet luuvaan kuiviin puettavaksi.