Tultuaan verannalle yhytti hän professorin ja mustapartaisen, teräväsilmäisen vieraan herran.
— Tirehtööri Diethoff tahtoo puhutella Karlssonia, lausui professori, viitaten kumppaliinsa.
Karlsson pyyhki verannan penkkiä ja pyysi vierasta istumaan.
Tirehtöörillä ei ollut aikaa istua, vaan hän kysyi seisoaltaan eikö
Rågholmen ollut myytävänä.
Karlsson oudoksui kysymystä, koska hän ei jaksanut ymmärtää mitä mokomalla saarella tekisi, jossa ei ollut kolmeakaan tynnyrinalaa maata, sekin kivikkoa, ja ainoastaan pikkuruinen tilkku lampaan laidunta.
— Teollisuutta varten, vastasi tirehtööri ja kysyi paljonko siitä pyydettiin.
Karlsson joutui kahden vaiheelle ja pyysi miettimisaikaa päästäkseen siitä perille mikä ihme saarelle arvoa antoi. Vaan tirehtööri ei tahtonut, että Karlsson siitä heti saisi tiedon ja hän kysyi toistamiseen mikä saarella pidettäisiin hintana, tunnustellen povitaskuaan, jossa paksu lompakko pullotti.
— Eihän tuo taida hinnalla olla pilattu, arveli Karlsson, — mutta muijaa ja poikaa minun ensinnä täytyy puhutella.
Hän näkyi olevan hiukkasen hämillään eikä ollut saada ilmaistuksi vaatimustaan.
— Kyllähän tirehtööri itse tietää mitä hän tahtoo antaa, sai hän viimein sanotuksi.