— Oletko sairas, äiti? kysyi poika vakaasti.
— Olen, vastasi eukko läähättäen, enkä parane enää. Sulje ovi ja mene sifonjeerin luo. Avain on hyllyllä, ruutisarven takana, tiedäthän.
Kustin mieli meni masennuksiin, ja hän teki niin kuin neuvottiin.
— Avaa laskuluukku, vedä auki kolmas laatikko vasemmalla ja ota iso paperikirje… Kas niin… Se tuleen!
Kusti totteli, pian paperi leimahti ilmituleen, kipristyi kokoon ja hiiltyi.
— Sulje ovi, poikani, ja lukitse piironki! Pistä avain taskuusi!
Istu sängyn laidalla ja kuuntele, sillä huomenna olen sanaton.
Kusti totteli ja itkeä tihutti vähän aikaa, sillä hän kuuli, että tosi oli käsissä.
— Kun minä olen silmäni umpeen painanut, niin sinä otat isäsi pitsierin, joka on hallussasi ja painat sillä sinetin jok'ikiseen avaimenreikään, kunnekka lakiherrat tulevat.
— Entäs Karlsson? kysäsi Kusti epäröiden.
— Hän joutuu eläkkeelle; sitä häneltä sentään ei voitane riistää, vaan sen enempää hän ei saa; jos jaksat hänet lunastaa pesästä irti, niin tee se! Jumalan haltuun, poikani! Vihkiäisiin olisit joutanut tulla, mutta kai sinulla oli syytä poisjäämiseesikin. Ja nyt kun minä täältä lähden, tulee sinun menetellä järkevästi. Hopeahelaista arkkua en tahdo; ota yksi noista, joita on valmiina Slussplanissa; elä kutsu paljon vieraita, vaan kelloja soitata; ja jos pastori sanasen suvaitsee lausua, niin tehköön sen ja palkitse sinä hänet. Anna isävainaasi syöskumipiippu, rouvalle lähetä lampaan puolisko. Ja sitten, Kusti, nai; ota kainaloinen kana, josta pidät ja ota vertaisesi. Jos hänellä on rahoja, niin ei nekään haitaksi ole. Elä nai alhaistosta, ne sinusta tekevät lopun kuin syöpäläiset. Lue minulle nyt pikkuisen, jotta nukkuisin.