MARTTI. Kukaan ei ole häiritsevä teidän viime hetkeänne; eivät edes ne, jotka kerran olivat teidän lapsianne.
ÄITI. Se on kovaa, isä Martti, mutta se on Jumalan tahto!
MARTTI (avaa pussin, suutelee kultakolikoita). Mitä nautinnon hetkiä onkaan kätkettynä näihin kolikoihin! Ah!
NIILO. Joko mennään?
MARTTI. Sen voisimme tehdä, koska asiamme on toimitettu, mutta surku on antaa ämmän kuolla kadotettuna.
NIILO. Kadotettuna?
MARTTI. Niinpä niin!
NIILO. Uskotko sen?
MARTTI. Vaikea on näin päätäpahkaa sanoa mitä uskoa mitä ei! Yksi kuolee autuaana yhteen, toinen toisen uskon! Kaikki väittävät tuntevansa totuuden!
NIILO. Jos sinä nyt kuolisit, Martti?