Ovi. Toinen pienempi saarnastuoliin. Messukasukoita ja kuoripukuja seinillä. Rukousjakkaroita ja pieniä kirstuja. Aurinko paistaa eräästä akkunasta. Kelloja soitetaan. Vasemmalta kuuluu lakkaamatonta muminaa. Suntio vaimoineen tulee sisään, pysähtyvät ovelle, rukoilevat äänettömästi.
SUNTIO. Kas niin; joudutappas vähän pölyttämistä, muoriseni.
VAIMO. Hoo, ei kai sillä ole niin väliä, eihän tänään saarnaa kuin tuo mestari Olavi. En käsitä kuinka kapituli voi sen sallia!
SUNTIO. Hänellä on kuninkaalta lupa, näetkös.
VAIMO. Jaa jaa, jaa jaa!
SUNTIO. Ja sitte hän on panettanut seinälle korin. Niitä uusia vehkeitä taas. Niin, niin se Luther, sanon minä.
VAIMO. Täällä kai syntyy tänään sama elämä kuin eilen! Luulin että hajottaisivat koko kirkon.
SUNTIO (vie pikarillisen vettä ylös saarnastuoliin). Hän kai tarvitsee tänään hiukan kurkunkostuketta.
VAIMO. Se on minusta se ja sama!
SUNTIO (saarnastuolissa). Katri hyvä! Nyt tulee maisteri!