OLAVI. Ei tarvita!
SUNTIO. Jopas nyt sitten!
OLAVI. Olkaa hyvä ja jättäkää minut, hyvä ystävä!
SUNTIO. Pitääkö minun mennä tieheni; minä olen tavallisesti aina —
OLAVI. Tehkää minulle se palvelus!
SUNTIO. Jaa jaa, niin niin! Mutta ensin pyydän ilmoittaa maisterille että messukirjan olen pannut oikealle kädelle, ylöstullessa, ja sitten olen pannut puikon sille kohtaa, jossa hän voi lopettaa, ja sitte olen asettanut vesipikarin sen viereen. Nyt ei maisterin pidä unhoittaa tuntilasin kääntämistä, sillä muuten voi toimitus venyä liian pitkäksi ja — —
OLAVI. Elähän siitä huolehdi. Niitä on oleva kyllin, jotka ilmoittavat millä kohtaa minun on lopetettava!
SUNTIO. Niin, niin, herra nähköön. Pyydän anteeksi. Meillä on nähkääs täällä tällaiset tavat.
OLAVI. Sanokaapas mitä surullista muminaa tuolta kuluu?
SUNTIO. Se on joku hurskas veli, joka rukoilee jonkun vaivaisen sielun puolesta. (Menee).