KRISTIINA. Miksi ei sitä ole meille sanottu ennen tahi miksi puhutaan kieltä, jota me emme ymmärrä?
OLAVI. Tyttö, kuka on pannut nuo sanat suuhusi?
KRISTIINA. Kuka? Sitä en ole ajatellut!
OLAVI. Isäsi?
KRISTIINA. Hän tahtoo minut luostariin!
OLAVI. Niinkö pitkällä ollaan? Entä sinä itse?
KRISTIINA (huomaa Olavin verisen otsan). Olavi, sinua on haavoitettu;
Jumalan tähden, anna, minä sidon haavasi!
OLAVI (istuutuu). Kristiina, olenko minä horjuttanut sinun uskosi?
KRISTIINA (ottaa käsivaatteen, repii kaistaleiksi ja sitoo Olavin otsan seuraavan aikana). Minun uskoni? En ymmärrä sinua. — Sano, kuka on Luther?
OLAVI. Sitä en saa sanoa.