— Selittäkää! Onko niin syvällistä sanoa näin: "Tapanko minä itseni vaiko en? Tekisin sen aika mielelläni, jos tietäisin, mitä seuraa kuoleman jälkeen, ja niin muutkin tekisivät, mutta kun nyt emme sitä tiedä, niin siksi emme uskalla tappaa itseämme." Oliko tuo nyt niin syvällistä?
— Ei, ei niin…
— No! Tekin olette varmasti joskus ajatellut lopettaa itsenne! Eikö totta?
— Olen kyllä, sitä ovat kai kaikki ajatelleet!
— No, miks'ette tehnyt sitä? Siksi, että te, samaten kuin Hamlet, ette uskaltanut, kosk'ette tiennyt, mitä tuleman piti. No, olitteko te nyt niin syvämielinen silloin?
— En, en tietenkään!
— No, se oli siis aivan yksikertaisesti jokapäiväistä. Tai yhdellä sanalla sanottuna — miksi sitä sanotaan, Gustaf?
— Se on vanhaa! vastattiin kellokaapista, jossa nähtävästi oli odotettu sananvuoroa.
— No, se on vanhaa! Mutta jos kirjailija olisi voinut jotenkuten otaksuttavasti kuvailla tulevan elämän olemusta, silloin se olisi ollut uutta!
— Onko kaikki uusi niin erinomaista? kysyi Rehnhjelm, hyvin alakuloisena uusista asioista, joita oli saanut kuulla.