— Minä viskaan pois kepit, jotta oppisitte kävelemään — itse! Muuten, pyydänkö minä teidän myöntymään siihen, mitä sanon?
— Te ette pyydä, te pakotatte siihen!
— Silloin tulee teidän karttaa minun seuraani. — Vanhempanne surevat tätä teidän askeltanne?
— Tietysti! Mistä sen tiedätte?
— Niin kaikki vanhemmat tekevät! Miksi te arvioitte liian suureksi minun arvostelukykyni. Älkää arvioiko liikaa ylipäänsä.
— Luuletteko, että silloin voi tulla onnellisemmaksi?
— Onnellisemmaksi? Hm! Tunnetteko te jonkun, joka on onnellinen?
Vastatkaa nyt omilla ajatuksilla älkääkä toisten sanoilla!
— En!
— No, kun ette usko ketään onnelliseksi, kuinka siis silloin voitte puhua onnellisemmasta? — Vai niin, teillä on vanhemmat! Se on tuhmaa se!
— Kuinka niin? Mitä tarkotatte?