— Hyvä Jumala, kuinka hän puhuu! puhkesi suuttunut äiti sanomaan. Jos hän joskus itse saa lapsia, niin rukoilen minä hänen puolestaan, että niistä tulee rampoja ja raajarikkoja; rukoilen, että niistä tulee mykkiä ja kuuroja ja sokeita; rukoilen, että ne joutuisivat kuritushuoneeseen ja hirttomäelle; sen minä teen!
— Tehkää se, senkin irstas olento, minä en aio hankkia lapsia maailmaan puutetta kärsimään; teidän pitäisi joutua työhuoneeseen, teidän, joka synnytätte tuollaisia raukkoja kurjuuteen! Te olette naimisissa? Olette! Pitääkö teidän siis olla irstaita senvuoksi, että olette naimisissa? Häh!
— Mestari, mestari, Jumala se lapset lähettää!
— Se on vale, suutari! Olen lukenut eräästä lehdestä, että se on tuo saatanan peruna, joka tekee, että köyhät saavat niin paljon lapsia, sillä, nähkääs, peruna sisältää kahta ainetta, joita nimitetään typeksi ja hapoksi; kun niitä esiintyy eräässä määrätyssä yhteydessä ja runsaasti, niin naiset tulevat hedelmällisiksi.
— No, miten se siis on autettavissa? kysyi suuttunut äiti, jonka tunteet olivat talttuneet hänen kuunnellessaan mieltäkiinnittävää luentoa.
— Täytyy olla syömättä perunoita, sen kai voitte käsittää!
— Mitä sitten pitää syödä, ellei saa syödä perunoita?
— Pihviä sinun on syötävä, akka! Pihviä sipulin kanssa! Hä! Käykö laatuun? Tahi shattoo-briangia! Tiedätkö, mitä se on! Hä! Isänmaassa oli joku aika sitten, että muuan vaimo oli syönyt häränjyviä ja oli lapsineen vähältä heittää henkensä siitä!
— Mitä hän sanoo? kysyi vaimo ja höristi korviaan.
— Oletko utelias? Mitä?