— Onko se todellakin totta tuo häränjyväjuttu? kysyi suutari siristäen silmiään.
— On, se ajaa sekä maksan että keuhkot maalle, ja sen käyttämisestä saa lisäksi ankaran rangaistuksen, ja se on oikein!
— Onko se oikein? kysyi suutari kumealla äänellä.
— Tietysti on! Joka on irstas, sitä on rangaistava; ja eihän lapsia saa surmata liioin!
— Lapsia! On kai siinäkin sentään erotusta, sanoi suuttunut äiti nöyrästi. Mutta mitä se on tuo aine, josta mestari puhui!
— Vai niin, aiot laittaa useampia lapsia, senkin kuvatus, vaikka olet leski ja sinulla niitä jo on viisi! Varo tuota suutaripirua; hän on hyvin ankara naisia kohtaan, vaikka on jumalinen! Pannaanpa nuuskaksi sen asian päälle, suutari!
— Vai niin! Onko todellakin kasvi…
— Kuka on sanonut että se on kasvi? Sanoinko minä, että se on kasvi? En vaankaan! Se on eläintieteellinen aine. Kaikki aineet, nähkääs, ja niitä on lähes kuusikymmentä, aineet jaetaan kemiallisiin ja eläintieteellisiin; tämän latinalainen nimi on cornutibus secalias ja sitä saadaan ulkomailta; pari kappaletta Kalabrian niemimaalta.
— Luuleeko mestari, että se on kovin kallista? kysyi suutari.
— Kallista! toisti nikkari ja ojensi höylän kuin olisi tähdännyt karbiinilla! Se on niin saatanan kallista!