— En! vastasi pienokainen nauraen ja pisti sormen suuhunsa.
— Sehän on hirveätä, sanoi rouva Falk ja otti esille muistikirjansa. Minä kirjotan näin "Katrinan seurakunta, Valkeat vuoret. Syvää henkistä pimeyttä alaikäisissä". — Voipiko sanoa pimeyttä? — No, etkö tahdo oppia tuntemaan häntä? kysyi rouva edelleen.
— Een!
— Tahdotko lantin, poikani?
— Joo!
— Kyllä, kiitos, sanotaan! — "Suurimmassa määrässä huonosti hoidettuja; onnistuttiin sentään lempeydellä saamaan heidät osottamaan parempaa käytöstä".
— Tämäpä kamala haju on; jatkakaamme nyt, Eugenie, pyysi rouva Homan.
He nousivat rappusia ylös ja astuivat suureen huoneeseen koputtamatta.
Puuseppä tarttui höyläänsä ja kävi käsiksi oksaiseen lautaan, jotta naisten täytyi huutaa, saadakseen äänensä kuuluviin.
— Onko täällä joku, joka janoo pelastusta ja armoa? huusi rouva Homan, rouva Falkin ruiskuttaessa hajuvettä lasten päälle, jotka alkoivat huutaa silmien kirvelemisestä.