— Mutta entäs lapset! Ken niitä hoitaa? Vastatkaa! sanoi rouva Falk uhaten lyijykynällä.
— Minä, rouva hyvä! sanoi äiti.
— Mutta mies! Missä mies on?
— Hän pysytteleikse poissa tällä haavaa, sanoi puuseppä.
— Vai niin! Silloin lähetämme poliisin hänen kimppuunsa! Ja me panetamme hänet työhuoneeseen! Tästä tulee eri komento! — Tämä oli oikein hyvä talo, tämä, kuten sanoin, Evelyn!
— Eikö rouva suvaitse istua? kysyi puuseppä. Istualta käy puhe paremmin, mutta meillä ei ole tuoleja tarjottavana eikähän se mitään tee; ei meillä ole sänkyjäkään, ne vietiin kaasuverosta, pro primo, jotta te pääsisitte kulkemasta pimeässä teatterista tullessanne; meillä ei ole kaasuvaloa, kuten näette; ja pro sekundo vesijohtoverosta, jotta teidän piikanne pääsisivät kulkemasta rappusissa; meillä ei ole vesijohtoa; ja pro tertio parantolasta, jotta teidän poikainne ei tarvitse maata kotosalla…
— Tule, Eugenie, Luojan tähden; tämä käy sietämättömäksi…
— Minä vakuutan teille, hyvät naiset, että tämä jo on sietämätöntä, sanoi puuseppä. Ja tulee päivä, jolloin se käy vielä pahemmaksi, mutta silloin, silloin me tulemme alas Valkeilta vuorilta, Skinnarvikin vuorilta, Tyskbagar-vuorilta, ja me tulemme suurella jymyllä kuin vesiputous ja me pyydämme takaisin sänkymme. Pyydämme? Ei, otamme! ja te saatte maata höyläpenkeillä, kuten minä olen saanut, ja saatte syödä perunoita, jotta mahanne pullistuvat pingoiksi kuin rumpukalvo, aivan kuin olisitte suorittaneet vesikokeen kuten me…
Naiset olivat kadonneet ja jättäneet jälkeensä tukun lentolehtisiä.
— Hyi perkele, kuinka täällä haisee hajuvesi: Aivan kuin olisi ollut katutyttöjä sanoi puuseppä. Nuuskaksi, suutari!