Laiha luki kuivalla, yksitoikkoisella äänellä, josta puuttui kaikki sointu, ja lihava osotti silloin tällöin mieltymystään myhisemällä, joka väliin muuttui röhkimiseksi ja lopulta sylkemiseksi, silloin kun kuulemansa viisauden sanat menivät tavallisen ihmisjärjen yläpuolelle. Pitkä luki:
— "Korkeimpia periaatteita on, kuten sanottu, kolme: yksi absoluuttisesti ehdoton ja kaksi relatiivisesti ehdotonta. Pro primo: absoluuttisesti ensimmäisen, puhtaasti ehdottoman periaatteen tulee ilmaista sitä tekoa, joka on kaiken tietoisuuden perusteena ja joka yksinomaan tekee tämän mahdolliseksi. Tämä periaate on Identiteetti, A = A. Tämä jää jälelle eikä sitä mitenkään voi ajatella pois, kun erotetaan kaikki tietoisuuden empiiriset määritelmät. Se on tietoisuuden alkuperäinen tosiasia ja se siis ehdottomasti on tunnustettava; eikä se sitäpaitsi ole, kuten jokainen muu empiirinen tosiasia, mitään ehdollista, vaan vapaan teon seurauksena ja sisältönä on se aivan ehdoton."
— Ymmärrätkös, Olle? keskeytti lukija.
— Oi, ymmärrän, se on suloista! — "Se ei ole, kuten jokainen muu empiirinen tosiasia, mitään ehdollista." — Oi, millainen mies! Enemmän, enemmän!
— "Kun vaaditaan", jatkoi lukija, "että tämä lause on tosi ilman mitään muita perusteita —"
— Kuules millainen veijari — "tosi ilman mitään muita perusteita", alkoi kiitollinen kuulija, joka siten tahtoi ravistaa yltään kaikki epäluulot siitä, etteikö hän ymmärtäisi, "ilman mitään muita perusteita"; miten hienosti, miten hienosti, sen sijaan että vain olisi sanonut "ilman mitään perusteita".
— Jatkanko minä, vai aiotko sinä keskeyttää minut useammin? kysyi vääryyttä kärsinyt opettaja.
— En keskeytä, jatka vain, jatka vain!
— "Niin", tässä seuraa johtopäätös (mainio tosiaankin): "omaksutaan itselleen taito asettaa jotakin".
Olle myhähti.