— "Siten ei aseteta A" (iso A) "vaan ainoastaan, että A on A, jos ja siinä määrin kuin A ylipäänsä on olemassa. Ei ole kysymys lauseen sisällöstä, vaan ainoastaan sen muodosta. Lause A = A on siis sisällöltään ehdollinen (hypoteettinen) ja ainoastaan muodoltaan ehdoton."
— Huomasitko niiden olevan isoja A:ta?
Falk oli kuullut tarpeeksi. Polacksbackenin peljättävän syvällinen filosofia oli eksynyt aina tänne asti kukistamaan raakaa pääkaupunkilaisluontoa; hän tarkasti, eivätkö kanat olleet pudonneet orsiltaan ja eikö persilja ollut lakannut itämästä, kuullessaan syvällisintä, mitä kielillä koskaan oli Lill-Jansissa puhuttu. Hän ihmetteli, että taivas oli vielä paikoillaan, huolimatta että se oli ollut todistajana sellaisessa ihmishengen voimannäytteessä, samalla kun hänen inhimillinen alempi luontonsa esitti oikeuksiaan ja hän tunsi kurkkuansa pahasti kuivaavan, jonka vuoksi hän päätti mennä sisälle johonkin tupaan pyytämään lasillisen vettä.
Hän siis käänsi kulkunsa ja tallusti siihen tupaan, joka on oikealla puolen kaupungista tulevaa tietä. Ovi isosta entisestä leipomotuvasta oli auki eteiseen, joka ei ollut matka-arkkua suurempi. Huoneessa oli ainoastaan kaappisänky, rikkinäinen tuoli, maalaustelineet ja kaksi henkilöä; toinen heistä seisoi telineitten edessä puettuna paitaan ja housuihin, joita kannatti nälkävyö. Hän näytti sälliltä, mutta oli taiteilija, koskapa maalasi alttaritaulun luonnosta. Toinen oli nuori mies, hienonnäköinen, ja, katsoen paikan varallisuuteen ja asemaan, todella hienoissa vaatteissa. Hän oli ottanut takin päältään, käärinyt paidan alas ja palveli tällä kertaa maalaria komealla rinnallaan. Hänen kauniissa, jalopiirteisissä kasvoissaan näkyi edellisen yön irstailun jälkiä ja hän nyökäytti tämän tästä päätään, saaden silloin ylimääräisen ojennuksen mestariltaan, joka näytti ottaneen hänet suojelukseensa. Loppusanat tuollaisesta nuhtelusta sai Falk sattumalta kuulla, astuessaan eteiseen.
— Että oletkin sellainen sika, että menet juomaan tuon hutiluksen Sellenin kanssa. Nyt olet täällä ja kulutat hukkaan aamupäiväsi, sen sijaan että olisit Kauppaopistossa — kohota hieman oikeata olkapäätä — kas noin! Tuhlasitko tosiaankin kaikki vuokrarahasi, niin että et uskalla mennä kotiin. Eikö sinulla ole mitään jälellä? Eikö rahtuakaan?
— O-ja, on minulla vähän, vaikkei se pitkälle riitä. Nuori mies otti housuntaskusta esiin paperitukon ja kääri sen auki, jolloin näkyviin tuli kaksi riksin seteliä.
— Anna nuo minulle, niin minä säilytän ne sinua varten, neuvoi mestari ja otti isällisesti setelit haltuunsa.
Falk, joka turhaan oli koettanut tehdä itsensä huomatuksi, katsoi nyt hyväksi lähteä tiehensä yhtä huomaamatta kuin oli tullutkin. Hän meni siis vielä lantakasan ja molempien filosofien sivu ja läksi kulkemaan vasemmalle, kuningatar Kristinan tielle päin. Hän ei ollut kulkenut kauas, ennenkuin näki nuoren miehen, joka oli pystyttänyt maalaustelineensä pienen, leppiä kasvavan järven rannalle, siihen, missä metsä alkaa. Miehellä oli hieno, solakka, miltei siro vartalo, kasvot hieman terävät ja tummahkot. Pulpahteleva elämä tulvi koko hänen olennostaan, kun hän siinä seisoi työskennellen kauniin taulun ääressä. Hän oli riisunut päältään hatun ja takin ja näytti olevan erinomaisen terve ja mitä parhaimmalla tuulella. Hän vuoroin vihelteli, lauleskeli ja jutteli.
Tultuaan tieltä kylliksi kauas, jotta sai nähdä hänet sivulta, Falk kääntyi:
— Sellén! Terve, vanha toveri!