— Niin, kyllä se on koko huonoa, myönsi kandidaatti ja sai Levin jakamattoman hyväksymisen.
Punssia tuli pöydälle. Borgin kasvot kirkastuivat; hän katseli ympäriltään tuolia; Levi toi heti.
Seurue istuutui ruokapöydän ympärille. Leukoijat tuoksuivat väkevästi ja niiden höyryt yhtyivät viinin höyryihin, kynttilät heijastuivat laseihin, puhe alkoi luistaa ja pian kohosi savupatsas kandidaatin kohdalta korkeuteen. Rouva heitti levottoman silmäyksen ikkunaan päin, jossa pienokainen makasi, mutta katsetta ei kukaan nähnyt.
Silloin kuultiin vaunujen pysähtyvän kadulle. Kaikki nousivat paitsi tohtori. Struve yski ja sanoi matalalla äänellä, aivan kuin olisi sanonut jotakin epämieluisaa: laittaudummeko kuntoon?
Rouva meni kirstun luo, kumartui ja itki katkerasti; noustessaan näki hän miehensä seisovan arkunkansi valmiina ja silloin hyrskähti hän valtavaan itkuun.
— Kas niin, kas niin! tyynny! sanoi Struve ja kiiruhti panemaan kantta päälle, ikäänkuin hän tahtoisi kätkeä jotain. Borg heitti lasillisen punssia viemäriinsä ja oli sitten kuin haukotteleva hevonen. Levi herra auttoi Struvea kannen kiinniruuvaamisessa, tehden sen niin luontevasti kuin olisi laittanut pakkilaatikkoa.
Heitettiin rouvalle hyvästit, puettiin päälle ja mentiin; rouva pyysi herrojen olemaan varovaisia rapuissa; "ne ovat niin vanhat ja huonot".
Struve meni edellä kantaen arkkua; kun hän tuli kadulle ja näki pienen kansanjoukon, hänen kunniakseen kokoontuneen, valtasi hänet ylpeyden henki, niin että hän kiukutteli kuskille, joka ei ollut avannut vaunujen ovea eikä laskenut astinta; tehdäkseen vaikutuksen suurenmoisemmaksi, sinutteli hän suurta, livreapukuista miestä, joka hattu kädessä kiiruhti täyttämään käskyt; tämä sai aikaan, että muuan poika, jonka nimi oli Janne, yskähteli häijysti ja kun siten oli kääntänyt ympärillä olevien huomion puoleensa, rupesi katselemaan silmät leveinä savupiippuja ikäänkuin nokikolaria odotellen.
Vaunun ovi läjähti neljän herran perässä kiinni, ja seuraava keskustelu syntyi muutamien nuorempien kansanjoukon jäsenten kesken, jotka nyt tunsivat itsensä levollisemmiksi:
— Kuules? Niin paisunut arkku! Näitkö sen?