Kello löi nyt kahdeksan, että sali kaikui. Falander nousi äkkiä tuoliltaan, kuin olisi aikonut mennä, pyyhkäsi sitten kädellä otsaansa ja istui jälleen.
— Onko Agnes täti Beatan luona tänä iltana? kysyi hän välinpitämättömällä äänellä.
— Mistä sen tiedät?
— No, voin ymmärtää sen, koska sinä istut täällä kaikessa rauhassa! Tahtoi kai lukea osansa tädille, arvaan ma, kosk'ei teillä ole monta päivää aikaa!
— Aivan niin! Oletko tavannut hänet tänä iltana, koska senkin tiedät?
— En, kautta kunniani! En voinut ajatella muuta syytä teidän eroonne iltana, jolloin emme näyttele.
— Siinä olet aivan oikeassa. Sitäpaitsi pyysi hän, että menisin ulos etsimään seuraa, kun olin istunut kotosalla niin kauan. Hän on niin hellä ja ajattelevainen, tuo rakas tyttö!
— Niin, hän on hyvin hellä!
— Hän ei ole ollut poissa luotani muuta kuin yhden ainoan illan, jolloin hänen täytyi olla tätinsä luona, eikä lähettänyt peruutussanaa. Olin tulla hulluksi enkä voinut nukkua koko yönä.
— Se oli 6 päivä heinäkuuta, eikö totta?